Melkeinhän tässä tuli nostalginen olo töistä kotiutuessa, ja ihan vain siksi, että eteisessä sai loikkia kenkien yli sisään päästäkseen. Silloin kun torppa oli vielä tenavia täynnä oli niitä popojakin enemmän, mutta toisaalta. Koot ilmeisesti korvaavat määrän.
Mies oli sopivasti tehnyt ruoan uuniin ja tarjoili varsin herkullisen aterian, hänen tekemänsä lasagnette on aina kerrassaan hyvää. Tarjoilukin oli melkolailla näyttävä, ihan hieman jäin kieltämättä kaipaamaan niitä vihreitä ja värikkäitä lisukkeita, mutta no. Tulihan niitä töissä jo syötyä.
Amaryllis oli availlut kukkiaan vielä lisää päivän aikana ja kyllähän siitä on tulossa aikas mahtavan kokoinen. Olkkarissa oleva versio ei ole edelleenkään osoittanut minkäänlaista ajatustakaan nuppunsa avaamisesta, mutta pullistumista on kyllä jatkettu ja huolella onkin. Samalla kertaa se on venäyttänyt vartensa vallan komeaksi, oletan silti, että se pysyy pystyssä ihan hyvin.
Ajoissa kotiin pääsemisessä on muuten puolensa. Paitsi että ruokaa sai ajallaan, niin lisäksi sai sen rutiininomaisen ”kolme kuppia kahvia”-kiitos osankin hoidettua kunnialla. Samalla kertaa sain kuin sainkin ipatkin viimein valmiiksi, niiden silmukoiminen on ollut jokseenkin hidasta ja tuskallista puuhaa.
Nyt puikoilla keikkuu jälleen villatakki, joka ehti olla tauolla pari viikkoa. Mielessä tosin pyörii hieman toiset projektit, mutta katsoo nyt saako aikaiseksi. Aikomuksena oli ottaa kutimet reissuun mukaan, mutta voi olla, etten juurikaan ehdi siellä kutomaan. Ehkä silti ihan varmuuden vuoksi? Varmuudella mukaan lähtee opintoihin liittyvä kirja, aika kuluu varmasti siivillä sen kanssa, jopa siellä siivillä.
Valmistuihan ne, ja pika-ajassa väittäisin jopa. Tällä kertaa pari valmistui niin vinhaan tahtiin, että itsekin hämmästyin. Päädyin laittamaan kuvion niin, että se näyttäisi jatkuvan parista toiseen. Liotin ne lopuksi vielä pyykkietikkaliuoksessa ja asettelin kuivumaan, ehkä nämä nyt on edes hieman kanelia muistuttavaa ruskeaa.
Ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä sai yhtäkkiä hoksaamaan senkin, että kappas. Eipä kylmälle kuistille johtavaa ovea ole taidettu tiivistää uusiksi vuosikausiin, ehkä jopa kymmeniin. Päädyinkin ajamaan työpaikalle Puuilon kautta ja hakemaan uutta tiivistettä, josko pirtin lämpöjä saisi edes hieman paremmalle tolalle.
Kämpässähän on ollut todellakin kylmä, jopa siinä määrin että pahimmillaan mittari on laskenut vaivaiseen 16 asteeseen. Jaloissa on tuntunut aikamoinen viima ja olisiko se kylmyys sitten jämäyttänyt aivotoiminnankin niin pahasti, etten koko vetoisuutta ajatellut sen paremmin. Ja tokihan naisena jotenkin ajattelee, että tottahan se talouden miessukupuolinen tällaiset tiivistämiset on hoidellut, vaikka en moista ole huomannut tapahtuvaksi.
Töistä palattuani en todellakaan ryhtynyt ensimmäisenä laittamaan ruokaa, mitä vielä. En edes toppahaalaria riisunut vaan aloitin hommat samantien ja kas. Jo pelkkä näkötesti sen kertoi. Eteisen valon kun sammutti niin kappas. Välioven raoistahan näkyi ihan suoraan kylmän kuistin ikkunoista tulviva valo. Just.
Mikäs siinä. Kylmähän sitä oli pitää ovea sepposen selällään, mutta mitä väliä. Tämä kaiveli maalarin tikkaat esiin ja alkoi poistaa entisiä tiivisteitä, jotka oli totta tosiaan aivan lyttymallia. Eipä ihme, että päivänvalokin sieltä kuistilta pilkotti, eipä sellaiset tiivisteet mitään kylmää ulkona pidä, jos kohta ei lämmintäkään sisällä.
Loppu viimeksi hommaan ei kauaa mennyt. Keittiön mittari näytti piirun alle 18 astetta kun puuhaan ryhdyin ja niin vaan homman valmistuttua ja pikaisesti kyhätyn pastasoosin alettua porista hellalla oli mittarin lukemakin noussut jo likemmäs asteen ylemmäs. Voi hittolainen! Miksi ihmeessä en ollut aiemmin huomannut edes kysyä mieheltä koska tiivisteet on vaihdettu viimeksi.
Töistä palattuaan mies toki kertoi, että hän on ne kertaalleen vaihtanut. Ahas. Ja koskahan moinen on tapahtunut, ovi kun on nököttänyt paikallaan yli kaksikymmentä vuotta. Ei hän nyt muista, mutta on hän kertaallleen ne uusinut. Just. Kovalla käytöllä olevan oven kohdalla lienee oikea uusimisväli olisi maks pari vuotta, eli eipä ihme.
Mitä opimme tästä? Ainakin sen, että otan tavakseni katsoa tiivisteet vähintään joka kesä läpi. Ja vaihdankin ne tarvittaessa. Sillä olihan se aika luksusta istua illalla kutomassa ilman että kintuissa kävi viima, niin se vaan on.
Ihmettelyssä riittää. Nappasin matkaani elämäänsä kyllästyneeltä näyttäneen amarylliksen paikallisesta marketista ja kas. Tilkka vettä, kauniita sanoja ja kääreiden availua ja mikäs sieltä sitten ilmestyikään näkyviin? Toinen kukinto? Jouluksi ostamani amaryllis puolestaan yllätti tekemällä vielä kolmannen kukkavarren, hoitohan on ollut vähän mitä sattuu, sillä harjoittelijana tässä mennään.
Tässä menneenä iltana otin ja touhusin pikana jauhelihapiirakan, äidin kirjeitä lukiessa tuli vähin erin nälkäkin. Pohjan ohjeen nappasin Sunnuntain sivuilta, päälliset kehittelin ihan miten sattuu. Sinihomejuustoa, kirsikkatomaatteja, hyvin maustettua jauhelihaa sekä pikkelöityä punasipulia. Tuli muuten varsin hyvä piirakka, ja pohja oli todella hyvä.
Lievää mietintää aiheutti iltaan se tosiasia, että Arsenalin peli tuli päällekkäin Paten muistotilaisuuden kanssa. Lopulta ratkaisin ongelman virittämällä toisen läppärin näytölle, toista tuijottelin televisiosta. Jotenkin tuntuu edelleen todella epäuskottavalta, että Pate olisi tosiaan kuollut. Paikkansa tieto varmasti pitää, mutta silti.
Kauhulla odotan seuraava kuolinuutista, ensi kesäksi on ostettuna liput Eppujen jäähyväiskeikalle, toivottavasti Martti ja muu tiimi pysyy hengissä vielä pitkään. Ihan liian monta on mennyt nyt vähässä ajassa, eihän tästä puutu kuin tieto siitä, että Ville Valo heittää lusikan nurkkaan. Huoks.
Pientä edistystä tapahtunut villisten osastolla, mutta aika tuppasi menemään enemmänkin villasukkien silmukoinnissa. On se vaan hitokseen aikaa vievää hommaa. Neljä tuntia ja mitä hiivattia. Vasta toisen sukan varressa on leijona ja kehykset, pohjaväri ja kirjainten väri vielä puuttuu. Olisi varmastikin ollut helpompaa ja nopeampaa toteuttaa ne Suomen liput, mutta mistä lie mieleen putkahti aiemmin tekemäni MM-Leijonat.
No tällä mennään. Josko tässä jossain kohtaa saisi silmukoitua kumpaisenkin valmiiksi, jostain kumman syystä villisten kutominen houkuttaa enemmän. Kovasti olen mallaillut erivärisiä Dropsin lankoja villisten seuraksi, mutta näkee nyt saanko aikaiseksi ja teen vielä sen pitkän villapuseron itselleni.
Näihin pyöryköihin tuli kyllä itse jämähdettyä ja kiksauduttua niin, että pakkohan se oli taas 800 grammaa jauhelihaa pyöritellä pyöryköiksi. Tomaattiliemessä kypsentäminen on ehkä paras juttu ikinä, pyörykät pysyy ihanan pehmeinä ja maut ovat taivaalliset. Ihan vain ulkonäön vuoksi otin lautaselle lisäksi vähän pastaa.
Hieman ihmetystä päivään aiheutti toki lintulauta. Lintuja näyttää olevan eväällä kokolailla saman verran kuin aiempina vuosinakin, mutta ruokaa tuntuu kuluvan enemmän. Miten se on mahdollista? Tuskin sitä selittää sekään, että aiemmin ruokailemassa kävi yksi orava, nyt olen pariin kertaan todistanut kahden oravan reviirikiistaa siemenautomaatin yläpuolella omenapuun oksilla. Kummallista.
Välillä fiilistely on enemmän kuin paikallaan. Kuten sellaisina päivinä, jolloin töistä pääsee hyvissä ajoin ja fiilis kotiutuessa on loistava. Niin loistava, että kun alkaa keittiössä touhuamaan huomaa töistä hihaan tarttuneen hyvän mielen tarran päätyneen työtasolle perunakattilan viereen. Pakkohan moisen hyvän tuulen on jatkua perunoiden kuorinnan ja keittiön tasojen siivoilunkin ajan, jopa siinä määrin, että on pakko laitella kynttilä fiilistelyn määrää lisäämään.
Ruokakin osoittautuu ihan mahdottoman hyväksi, perunamuusi onnistuu nappiin eikä sille häviä pikaisesti kyhätty tomaattinen hirvipyörykkäsoosikaan. Onneksi niitä pyöryköitä tuli tehtyä reippaalla kädellä pakkaseenkin, muuten moiset pikaruokahommat pitäisi toteuttaa eineksistä, jotka toki ovat hyviä mutta eihän ne nyt hirvipyöryköitä voita millään!
Kylkeen on hyvä tuupata aamulla marketista mukaan tarttunutta hapankaalia, sitä ihan mahdottoman hyvää, joka on melkein yhtä hyvää kuin mummun tekemä, se mitä lapsena tuli lapattua joka ruoan kaverina ja välillä kun mummun silmä vältti, niin ihan vaan pelkältäänkin.
Eihän se marketin versio nyt tokikaan sitä mummun tekemää päihitä, mutta sitä nyt ei päihitä mikään. Edes itse sitä ei ole onnistunut tekemään, vaikka yrityksiä onkin ollut, sillä jokin siitä jää puuttumaan. Tietäisi vain mikä. Mummullahan ei ollut siihen mitään sen kummempaa reseptiä kirjoitettuna missään, mutta lapsuudesta muistan vallan hyvin valmistuksen.
Paljon kaalia raasteena, porkkanaa raasteena, merisuolaa, hapanleipäsiivuja, mustaherukan lehtiä ja niin. Ihan karsean paha käry, joka hallitsi mummun keittiön porstuaa vielä pitkään sen jälkeen kun varsinainen herkku oli jo valmistunut ja päätynyt pakastimeen pieniin pakastepusseihin. Yritetty on, eikä vain olla onnistuttu, joten on tyytyminen tähän liki yhtä hyvään malliin.
Ruokailun päälle on hyvä vetää happea eli juoda iltapäiväkahvit, tuijotella dokumenttia telkkarista ja heilutella pyöröpuikkoja. Villikset ehtii viittä vaille valmiiksi, vielä jää mietinnän alle pitäisikö vyötäröstä purkaa aloituskerros ja lisätä sinne vielä pari senttiä mittaa. Niinpä. Nähtäväksi jää.
Iltasella voi sitten epätoivoisesti yrittää pienentää sitä smoothiemääräänsä, se määrä kun tuli tavaksi kun poika oli vielä kotosalla. Poika kun joi myös iltapalansa lisukkeeksi lasillisen smoothieta ja nyt on tuntunut, että itse on pitänyt kiskoa sitä liki kaksin käsin aamupalana kun sitä vain tulee ihan älytön määrä sillä omalla vakiosatsilla. Melko lähelle oikeaa määrää osuttiin pienentämällä jogurtin määrää yhdellä ruokalusikallisella, kaurahiutalemäärää puolella desillä ja marjojen ja mehunkin määrää himppasen.
Tottahan sen päivän voi päättää sitten miettimällä että hittolainen hei! Se hemmetin lääkehoitotallenteen uudelleen katselu unohtui siinä fiilistelyn lomassa. Että joo. Toivottavasti mieleen jäi riittävästi juttuja tenttiä varten. No, onpahan jotain jännitettävää.
Kun aloittaa aamulla aikaisin, niin ennättää yllättävän paljon. Isännän tehdessä töihinlähtöä olin jo keittelemässä valkokastiketta lasagneen. Tällä kertaa päädyin tekemään lasagnen vielä hieman reilumman kokoisena mitä yleensä, joten kastikkeeseenkin päätyi kaksin kappalein Aura-kolmioita. Ja iso siitä tulikin.
Kastikkeeseen laitoin 1,5 litraa maitoa ja saman verran vehnäjauhoja ja kuten sanottua, kaksi kolmiota. Maustoin ihan perinteiseen tapaani eli sitruunapippuria ja maun tarkastettuani lisäsin vielä himppasen suolaa. Jauhelihakastikkeen teinkin täysin aiemman tyylini mukaan.
Tein kastikkeet aamulla valmiiksi ja suuntasin sen jälkeen kylille. Ensin pyörähdys Puuilossa, josta hain paitsi linnun siemeniä niin myös koiralle ruokasäkin. Sen jälkeen suuntasin hakemaan vanhimman tyttären ja suuntasimme naapurikylälle, olimme sopineet jo aiemmin että käymme äidin haudalla ja samalla tytär näkee, että missä se sijaitsee.
Hautapaikan sijainnin selittäminen puhelimitse on jokseenkin haastavaa, väitän mä, ainakin jos kyseessä on isompi hautausmaa. Helpommalla pääsi kun lähti itse käymään siellä, loppujen lopuksi äidin hauta on todella helpossa paikassa siellä, mutta miten sen nyt sitten toiselle selität. No kato käännyt siitä vasemmalle ja sitten kun näkyy se ja se, niin sitten meet siihen suuntaan ja sitten…. Juu ei.
Pyörähdimme myös apteekissa hakemassa tyttären kurkkutropit, joten tehokkuus oli ihan huipussaan. Kun olin vienyt tyttären kotiin hilppasin itse kokoamaan lasagnea vuokaan ja johan sitä tosiaan olikin. Ja hyvääkin se oli! Pakkohan se oli keitellä iltapäiväkahvit ja kas. Sitten mieleen muistui, että tosiaan. Toisen tyttären rescueriiviöllähän oli yksivuotissynttärit. Siis oletettavasti.
Päädyinkin vielä poikkeamaan sielläkin, samalla vein tyttärelle jääkaapista loput nakkisoosit ja satsin lasagnea. Riiviölle tarjoilin synttärin kunniaksi paitsi puruluun niin myös yhden nakin soosista.
Liekö sitten alkupäivän hyvä meininki, niin tietäähän sen. Alamäkihän siitä alkoi. Ensin onnistuin kiskaisemaan kahvit väärään kurkkuun, enpä muista moista vuosiin tehneenikään. Ai hitto, miten kipeää tekee kun kahvia lentää ulos nenästäkin! Poijjaalla sen sijaan oli ratkiriemukasta kun sitä vieressä seuraili, itsellä ei niinkään.
Ja kun alamäki saadaan alkamaan, niin tottahan sitä jatketaan. Ensin minua huudeltiin yläkertaan ja käskettiin tulla hiipimällä, ehdin jo hetken miettiä että mitähän konnankujeita poijjaalla oli mielessä, mutta eipä sillä ollutkaan. Avoimesta ikkunasta oli poijjaan huoneeseen lentänyt pieni sinitiainen, joka pörhisteli puolipökkyrässä höyheniään tv-tasolla.
Onneksi tässä kohtaa osui paikalle myös pieni ylämäki, sillä sain napattua lintupolon helposti pienen pyyhkeen sisään ja vietyä vahingoittumattomana ulos. Hyvin se pyrähti heti lentoon kun pyyhekääröä sen ympäriltä poistin, joten ei hätää, kaveri selvisi säikähdyksellä.
Sen jälkeen jatkoinkin alamäkilinjaani, eli hupsista hei. Onnistuin sitten vippaamaan tyylikkäästi iltapalani lautasineen päivineen lattialle ja tottakai nurinpäin. Huoks. Siinä kohtaa aloin kallistua jo siihen suuntaan, että ehkä olisi parasta painua maate, mutta päätin kuitenkin pysytellä vain hievahtamatta nojatuolissa ja jatkaa villahousujen kutomista.
Se muuten kannatti! Väitänpä, että ensi viikolla villahousut saa jo käyttöön, niin hyvin ne viimeinkin eteni. Hyvä mä!
Nyt kun kumpaisenkin työajat ovat kokeneet suht radikaaleja muutoksia on joka toisen viikon alkupäivien ruokaosastokin kokenut lieviä ongelmia. Päädyinkin siihen, että pyrin tekemään viikoittain useamman satsin sapuskaa pakastimeen, mm. jauhelihapastakastike on kelpo pakastettava.
Eikä sille häviä yhtään tämäkään perheen yhdeksi uudeksi suosikiksi noussut lihapyörykkäsapuska eli lihapyörykät Espanjalaisittain. Näiden kaveriksi käy mainiosti toki se pasta, mutta itse olen ihastunut erityisesti perunasoseeseen kyytipoikana. Harmi, että sen tekeminen on usein siinä määrin hidasta puuhaa, että jääkaappiin on syytä keitellä valmiuksiin pastaakin.
Meillä kun perheen nuorin elää oudolla vuorokausirytmillä jo toista vuotta peräkkäin ja ruokailun hän hoitaa jo paljon ennen neljää ja siihen mennessä perunasose ei valmistu vaikka perunat olisi kattilassa kuorittuina odottamassa.
Perunasoseessa on toinenkin vähemmän miellyttävä piirre: sitä ei kannata tehdä ennalta jääkaappiin, sillä ainakaan itse en koe seuraavana päivänä lämmitettyä perunasosetta kovinkaan herkulliseksi.
Ja niinhän siinä kävi, että oli pakko etsiä ohjetta myös espanjalaisiin pyöryköihin ja kuten aina, lopulta säätää itse mieleisensä versio. Näitähän syödään tapaksina, itse keitin lisukkeeksi kuitenkin pastaa. Voin kertoa, hyvää oli!
800 g jauhelihaa
1 dl lihalientä
1,5 dl korppujauhoja
1 muna
1 sipuli pilkottuna
2 tl valkosipulimurskaa
1 tl mustapippurirouhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl lipstikkasuolaa
1 tl suolaa
Laitoin kaikki aineet kerralla kulhoon, sekoitin massan tasaiseksi ja ryhdyin massan makujen tasaantuessa tekemään tomaattikastiketta.
2 tölkkiä tomaattimurskaa
4 dl lihalientä
1 sipuli pilkottuna
2 tl valkosipulimurskaa
1 tl mustapippurirouhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl sokeria
1 tl suolaa
Kun kastike oli hetken kiehunut, aloin pyöritellä pienehköjä lihapyöryköitä ja pudotteli ne yksitellen varovasti kiehuvaan kastikkeeseen. Annoin hetken kiehua vähän reilummin ja vähensin sen jälkeen tehoa niin, että kastike juuri ja juuri kiehui kannen alla. Haudutin kastiketta pyöryköiden kanssa noin tunnin ajan ja lopuksi avasin kannen vielä hetkeksi, niin että kastike hieman sakeni.
Suosittelen kokeilemaan, oli varsin makoisa kokemus.
Joskus aikanaan Casa Largossa oli tarjolla aivan maailman parhaita lihapyöryköitä tomaattikastikkeessa, mutta jossain vaiheessa ryökäleet keksivät muuttaa tapaslistaansa ja tiputtaa ne pois listasta. Monesti olen ajatellut kokeilla itse jotain vastaavaa, mutta jotenkin se on aina jäänyt.
Nyt otin sitten härkää sarvista ja selasin netin ihmeellistä maailmaa etsien erilaisia ohjeita italialaisille lihapyöryköille. Itselleni mieluisaa ohjetta ei oikein löytynyt, mutta sen verran nappasin matkaan ohjeista, että totesin pyöryköiden kaipaavan ainakin yrttejä, valkosipulia ja parmesania.
Näin tarkemmin ajatellen, olisi muuten kannattanut etsiä espanjalaisia pyöryköitä sillä Casa Largohan on espanjalainen ravintola… No, oli miten oli, hyviä ne oli nämäkin!
Jauhelihamassa:
800 g jauhelihaa
3 keltuaista
1,5 dl korppujauhoja
2 tl basilikaa
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1 sipuli pilkottuna
1 tl mustapippuria
3 tl lipstikkasuolaa (perussuolakin toki käy)
1,5 dl parmesania raastettuna
1,5 dl vettä
Tällä kertaa laitoin kaikki aineet yhdellä kertaa kulhoon ja vaivasin massan nopeasti tasaiseksi. Tarkistin maun ja sen hyväksi todettuani laitoin massan tekeytymään jääkaappiin siksi aikaa kun tein lihapyöryköiden kypsentämistä varten kastikkeen.
Tomaattikastike:
2 tölkkiä tomaattimurskaa
1 tölkki paseerattua tomaattia
1 sipuli pilkottuna
4 valkosipulin kynttä murskattuna
1 rkl basilikaa kuivattuna
1 rkl timjamia kuivattuna
1 tl mustapippurirouhetta
3 tl lipstikkasuolaa (tai 3 lihaliemikuutiota, jolloin voit jättää käyttämäni lihaliemikuution pois)
1 lihaliemikuutio
1 tl sokeria
1 tl suolaa
Laitoin kaikki kastikkeen aineet kerralla isoon pataan ja kuumensin kiehuvaksi. Kun kastike kiehui kunnolla ryhdyin pyörittelemään pyöryköitä, joita lisäsin aina muutaman kerrallaan kiehuvaan kastikkeeseen. Välissä pidin pieniä taukoja lisäämisessä, että kastikkeessa muhivien pyöryköiden pinnat ehti mennä kiinni.
Kaikkien pyöryköiden päädyttyä pataan vähensin lämpöä niin, että kastike jäi juuri ja juuri kiehumaan. Annoin pyöryköiden muhia kastikkeen kanssa noin tunnin ajan kannen alla ja kas, pyöryköistä tuli juuri loistavia eikä ne rikkoutuneet yhtään kastikkeessa muhiessaan.
Kyytipojaksi keitin pastaa ja kyllä nämä tekikin kauppansa, loput kastikkeet katosi vaalean leivän kera lautasilta hujauksessa.
Tuskinpa tämä on oikea tapa tehdä kunnon pastasoosia, mutta meillä se tehdään näin. Kai kaikki tiesi, ettei jauheliha kypsy ainoastaan paistamalla? Se kypsyy myös hauduttamalla. Siksipä tämä soosi on meidän pirttimme ykkössuosikkeja. Helppoa, halpaa ja vaivatonta.
Lipstikkasuola on avannut uuden maailman ruoan tekemiselle, eli tästä jäi lihaliemikuutiot kokonaan pois. Sen sijaan ohje on seuraava:
800 g naudan jauhelihaa
2 purkkia tomaattimurskaa
1 purkki paseerattua tomaattia
pussillinen (200 g) sipulikuutioita pakkasesta
4 tl lipstikkasuolaa
1 tl sokeria
0,5 tl mustapippurirouhetta
1 rkl basilikaa kuivattuna
1 rkl timjamia kuivattuna
valkosipulijauhetta oman maun mukaan, meillä sitä uppoa hyvinkin 3-4 kl tähän kastikkeeseen
Helppoa. Mitään ei paisteta. Kaikki laitetaan kattilaan, annetaan kiehahtaa ja vähennetään lämpöä niin, että sekoitus juuri ja juuri kiehuu.
Välillä sekoitellaan, tarkistetaan makua, lisämaustetaan jos tarvetta on ja keitellään lisää. Itse keittelen tätä sekoitusta miedolla lämmöllä hyvinkin 3-5 tuntia, vähän päivästä riippuen. Aiemmin lipstikkasuolan tilalla oli 3 lihaliemikuutiota ja 1 tl suolaa. Ei enää. Mainio ja helppo, vaikkakin hidastempoinen, sapuska.
Lisäksi kannattaa keitellä itselleen mieluisaa pastaa. Ja jos oikein viilliintyy, niin lautaselle voi nakkoa ruoan sekaan fetakuutioita. Nam.
Nojatuolin uumenista 