Still alive

Ihanainen iltapalasmoothie! Ja hei, kolme kuppia kahvia-rutiinikin onnistui, olinhan kotona jo piirun neljän jälkeen. Mutta kyllä se vaan niin on, että osaa sitä aikuinenkin kuormittua kun riittävästi aivojaan rasittaa. Ja totta tosiaan, nyt ne rasittui ihan tosissaan, väitän! Tällä kertaa aiheena oli opetuksen tuen uudistus ja niin. Mitähän tässä nyt siihen sanoisi.

Toivottavasti se antaa juuri sitä, mitä meille niin innokkaasti ollaan kauppaamassa, mutta jaa-a. Nähtäväksi jää, miten käy. En nyt ole ihan varma kenen etu edellä tätä maahamme touhutaan, mutta pahoin pelkään, ettei voittaja olekaan se oppilas, kuten on ajateltu. Säästökeinoksikin saattaisin sitä jopa nimittää. Minun on edelleen kovin vaikea nähdä, että nepsy-lapset hyötyisi isoista ryhmistä koulussa, mutta ehkäpä olen väärässä. Toivottavasti ainakin.

Toki ajatus siitä, että tuki kulkee mukana on kaunis. Kuten on ajatus siitäkin, että sillä ennalta ehkäistään monia asioita. Erittäin kaunis ajatus. Mutta fakta on se, että enemmän kuin kauniita ajatuksia tarvittaisiin tekoja ja käsiä ja tiloja. Jos ei ole riittävästi ihmisiä, ei ole sitä liikkuvaa tukeakaan. Jos ei ole toimia, ei mihinkään tartuta tarpeeksi aikaisin vaan asioihin tarttumista sysätään niin pitkälle, että niiden hoitaminen vaatii enemmän ja enemmän aikaa.

Ja niin, se raha. Enemmän pitäisi olla tekijöitä, muunneltavia tiloja ja aikaa kuunnella ja pohtia keinoja, miten edetä järkevästi ja oikeasti se lapsen etu edellä. Vanha totuus nyt kuitenkin on se, että jos ei ole tiloja eikä ihmisiä, jotka voivat mukana kulkea, ei voi olla myöskään tarpeeksi mahdollisuuksia päästä hälystä rauhallisempaan tilaan tekemään silloin kun iso ryhmä kuormittaa liikaa.

No, tämä tästä. Amaryllis sentään oli paukautellut kukkiaan auki päivän aikana, joten kahvin lisukkeeksi sain ihastella upeita kukintoja. Ainakin vielä ne kukinnot keikkuu siellä varren päässä, eli ehkäpä varsi sittenkin jaksaa kestää niiden painon.

Josko tällä viikolla saisi Ipat valmiiksi, silmukoinnit on hitokseen aikaa vieviä ja kuten todettua, aika on ollut kovin kortilla nyt alkuviikon. Onneksi ensi viikko näyttää edelleen kovin tyhjältä työpäivien jälkeen, hurraa sille! Ja hei! Enää KOLME viikkoa ja sit me lennetään! Ihana loma ja lämpö, tulis jo!

Dippiä iltaan

Meikäläisen iltapalathan on jokseenkin omituisia, myönnetään. Pääsääntöisesti niihin kuuluu tasan tarkkaan maan mainio smoothie (turkkilaista jogurttia, mustikoita, mansikoita, kaurahiutaleita, banaania, gefilusjuomaa) ja vaihtelevasti lisukkeena toimii lihapyörykät (kylminä tai kuumina) tai nakit (kylminä tai keitettyinä) tai ihan vaan juusto- ja leikkelesiivut.

Eli omituinen iltapala. Nakkien ja lihapyöryköiden kaverina pitää aina olla dippiä, sillä sehän se on hyvää. Tällä kertaa lähdin ihan keulimaan dippini kanssa, yleensähän käytän siihen vain sitruunapippuria ja valkosipulimurskaa, mutta tänään päätin ryhtyä villiksi ja viriiliksi ja lisäsin joukkoon vielä ketsuppiakin. Nam.

Illan toinen riemupläjäys oli tyttären lähettämä kuva riiviöstä. Oli ollut niin kovin hiljaista, että tytär oli alkanut ihmetellä hiljaisuuden syytä ja kas. Näinpä. Pentu on pentu on pentu ja oli se sitten ihmis- tai koiramerkkinen, niin kyllä. Hiljaisuus on usein merkkinä luvattomista teistä ja touhuista.

Villahousut ovat edenneet tänään muutaman väriraidan verran toisen puntin osalta, saapa nähdä saanko ne vielä tällä viikolla valmiiksi.

Mustaherukkavispipuuro mehusta

Enpä muista, koska viimeksi olen keittänyt vispipuuroa! Neiti kesäheinä saapui mummilaan ihan vaan ”päiväseltään” aamusta ja kappas. Mustaviinimarjamehua juodessaan totesi, että mummi, se on ihan tositosi hyvää se puuro, missä on tätä mehua. Hetken kyseltyäni hoksasin neidin tarkoittavan mustaherukkavispipuuroa.

Puolilta päivin ”piipahdus” olikin jo muuttunut yökyläilyksi, eli suuntasin neidin kanssa hakemaan hänelle yökamppeita kylän toiselta laidalta. Neiti on toki ollut aiemminkin yökylässä, mutta edellisestä yöpymisestä on pieni ikuisuus ja siihen aikaan paras ajanviettopaikka oli pihan trampoliini. Tänä kesänä tramppaa ei koottu eikä hän tuolloin ollut vielä alkuunkaan niin ”iso” kuin nyt kohta 10-veenä on, joten lähitienoon leikkikentät houkutti kovin.

Niinpä neidin suunnattua lähileikkikselle, mummin toki sinne ensin saateltua, päädyin kaivamaan pakkasesta viime syksynä keitettyä mustaherukkamehua sulamaan. Huomaa hyvin, että vispipuuroa ei ole keitetty enää aikoihin ja sitä kautta ohjekaan ei ihan tuosta vaan mittasuhteiltaan putkahtanut mieleen. Löytyi onneksi netistä perusohje mehusta keittäen, joten tällä mentiin.

1 l mustaherukkamehua lantattuna

1,5 dl mannasuurimoita

0,5 dl sokeria

ripaus suolaa

1 tl vaniljasokeria

Mehu ja sokeri kattilaan kuumenemaan, kiehuvaan nesteeseen mannasuurimot joukkoon ja sekoitellaan hetki. Levy sen verran pienelle, että kiehuu kevyesti. Keitellään kymmenkunta minuuttia, toki muistetaan muutama välisekoitus ettei tartu pohjaan. Lisätään suola ja vaniljasokeri ja asetellaan kylmään veteen jäähtymään. Kun puuro on jäähtynyt haaleaksi vatkataan kuohkeaksi ja siirretään toiseen astiaan.

Mitä kauemmin malttaa vatkata, niin sitä kuohkeampaa puurosta saa. Niin hyvää ja ihanan kuohkeaa!

Smoothie

En ole koskaan erityisemmin pitänyt puuroista, vaikka niitä syönkin silloin tällöin. Sen sijaan olen hurahtanut täysin smoothieen, joka korvaa mielestäni enemmän kuin hyvin aamupuuron. Onhan smoothie silloin kun siihen laittelee riittävästi kaurahiutaleita lähes kuin tuorepuuroa. Kaurahiutaleiden määrää muuttelemalla smoothiesta saa puolestaan joko tuhdimman (menee melkein lusikoitavien puolelle) tai nestemmäisemmän, tämä oma versioni on siltä väliltä.

Smoothiet on siitäkin mukavia, että niiden makua voi halutessaan muokkailla mielensä mukaan. Tämä smoothie on oma perusversioni, joka tulee lähes päivittäin tehtyä. Välillä olen vaihdellut lähinnä marjoja, kaurahiutaleet ja turkkilainen jogurtti on sitä ihan perusainesta. Smoothiesta onkin tullut tyypillinen aamupalani, jonka teen edellisenä iltana jääkaappiin ja nautin aamusta työpaikalla ennen sorvin ääreen siirtymistä.

1,5 dl kaurahiutaleita

4 rkl turkkilaista jogurttia (reilun kokoisia)

mangososetta purkista

banaani

mustikoita pakkasesta puolisen desiä

mansikoita pakkasesta desi-puoltoista

1,5 rkl steviaa

(vaniljasokeria oman maun mukaan)

Kaikki ainekset blenderiin, tehot kaakkoon ja välillä maun tarkistus. Koko komeus jääkaappiin odottamaan seuraavaa aamua (itse juon tästä yleensä kunnon lasillisen heti valmistuksen jälkeen, kun on vaan niin hyvää)

Chia-vanukas

Hassu juttu. Lähes joka kerta, kun olemme olleet lomareissussa ja yöpyneet hotellissa on tullut aamupalalla syötyä tätä herkkua. Ja yhtä monesti olen päättänyt, että pitää ostaa chia-siemeniä kotiinkin, mutta kappas. Aina ne on unohtuneet, joka saattaa johtua osin siitäkin etten yleensä itse hoida taloutemme kauppa-asioita tätä nykyä.

Tänä vuonna päädyimme talvilomalla muutamaksi yöksi Krakovaan ja siellähän tätä herkkua oli jälleen tarjolla. Tällä kertaa muistin vielä kotonakin päätökseni ostaa chia-siemeniä kotiin ja niinpä niitä sitten kävin varta vasten viime viikolla hakemassa.

Vanukasohjeita on netti pullollaan ja niiden pohjalta lähdin erilaisia versioita testailemaan, mutta mikään ei ihan suoraan ollut juuri sellainen kuin toivoin. Mutta niin, kuten vanha totuuskin sen kertoo, niin vain kokeilemalla pääsee mieleiseensä tulokseen ja nyt se mieleinen tulos on tällä viikolla löytynyt.

Tässä siis oma versioni chia-vanukkaasta:

1 dl kaurajuomaa

1,5 rkl chia-siemeniä

1 rkl turkkilaista jogurttia

ripaus steviaa makeutta antamaan

ripaus vaniljasokeria makeutta ja makua tuomaan

Oma tyylini on nakata chia-siemenet kulhoon, sekoitella niihin makeutusaineet ja kipata sitten päälle kaurajuoma. Sekoittelen muutaman kerran ja lisäilen jogurtin ekalla sekoittelukerralla. Herkku jääkaappiin ja sieltä sitten lasiin kun sen aika on eli yleensä iltapalaksi.

Tällä kertaa lasiin päätyi mangososeraita väliin, päälle laittelin vielä kaupan tuoreita mustikoita ja vadelmia.