Aina välillä sitä miettii, että miksi kaikkien ihmisten pitäisi tehdä täysiä työtunteja. Miksi ei arvosteta sitä, että jotkut tekee ihan omasta tahdostaan osa-aikatyötä. Ymmärrän hyvin, että sitä karsastetaan silloin, kun ja jos se nähdään keinoksi nostella samaan aikaan yhteiskunnan tukia tai soviteltua päivärahaa eikä niihin vedoten olla halukkaita ottamaan isompia tuntimääriä vaikka niitä olisi tarjolla. Mutta niin.
On myös meitä, jotka tulemme toimeen sillä palkalla minkä saamme. Meitä, jotka olemme tyytyväisiä siihen. Meitä, joilla ei ole tarvetta isommille tuloille. Kyllä, meitäkin on.
Koen omalla kohdallani paljon laadukkaammaksi elämäksi sen, että ehdin ja jaksan työn lisäksi tehdä muutakin. Silloin, kun lapset oli pieniä ei rahaa oikein ollut ja aikaa, sitä oli vielä vähemmän. Silloin joutui opettelemaan toimeentulon pienemmällä rahalla, oli asunto- ja autolainat, vuosittaiset lasten ulkovaatteiden, kenkien, pyörien ja milloin minkäkin hankinnat.
Olenpa jopa ajatellut, että ehkäpä se osa-aikaisuus antaa jollekin muulle mahdollisuuden niihin täysiin tunteihin. Ja niin on toki omalla työpaikalla käynytkin. Täydet tunnit on saatu osoitettua niille, jotka ne ovat halunneet ja myös tarvinneet.
Jotenkin koen ihan älyttömän isoksi rikkaudeksi sen, että voin välillä jopa vain olla ja ihastella elämää, miettiä kasvien elämää ja kukintaa tai tiirailla lintulaudan tapahtumia. Tehdä itseäni miellyttäviä asioita silloin kun siltä tuntuu ilman kiirettä.
Loppujen lopuksi, mitäpä sitä ihminen elämässään muuta tarvitsee kuin sen, että on itse siihen tyytyväinen.
Nojatuolin uumenista 