Ihanastihan nämä edistyy, ohje on todella hyvä ja vaikka nyt päädyinkin jälleen himppasen vetämään mutkia suoriksi (eipä tule sittenkään koko matkaa joustinta) niin silti se toimii. Tilasin langat jo seuraaviinkin, tosin niiden kohdalla joudun todennäköisesti muokkaamaan ohjetta tai etsimään jopa toisen ohjeen, sillä niiden lankojen vahvuus on seiskaveikan luokkaa.
No, josko nämä nyt ensin saisi valmiiksi ja jopa jalkaansa, sittenhän se on helppo mallailla seuraavia.
Uskomattoman paljon saa aikaa kulumaan siihen, että miettii miten päin väripläjäyskeriä käyttäisi. Etenee villahousut toki silti samalla, mutta hidasta on. Mitenkään hommaa ei tietenkään helpota se, että erinäinen määrä ruoanlaittoa, pihahommia, siivoilua ja muuta vastaavaa tulee soviteltua samaan syssyyn. Toisaalta, ehtiipä sitten yhden päivän pyhittämään kutomiselle.
Lankojen järjestys nyt on edelleen hakusessa, mutta katsotaan. Saapa nähdä tuleeko villahousuista niin karmaisevat, ettei niitä pysty pukemaan päälleen kuin silmät ummessa. Onneksi farkut peittää ne muulta maailmalta. Tai voihan se olla, että näistä tulee niin upeat että koko maailma haluaa samanlaiset…. Tuskin.
Eilinen meni töiden lisäksi kyläreissailussa ja samalla kertaa tuli tehtyä hankintoja. Isännän televisio sanoi sopparinsa yllättäen irti ja kas. Eipä tuo pitkää aikaa suostu odottelemaan toimimattoman telkkarin ääressä, joten Powerin kautta ajeltiin kotiin. Matkaan tarttui Samsungin 43-tuumainen älytelevisio, joten oletusarvoisesti emme joudu ainakaan televisioita uusimaan ihan hetkeen.
Kun nyt kerran samoilla huudeilla oltiin, niin tokihan sitä piti käydä Lankamaailmassa katsomassa puikkovalikoimaa. Ja olihan niitä siellä, Chiaogoon puikkoja, joten parit tarttui yllättäen matkaan. Olen muutamaan kertaan ollut aikeissa kokeilla KnitPron Mindful-pyöröjä, kokemuksia kaipaisin?
Samaisella reissulla matkaan tarttui muutama matto Jyskistä, ihan älyttömän paljon muuttaa huoneiden ulkonäköä pelkillä matoilla. Nyt voikin tyytyväisenä ottaa levon kannalta viikonlopun, ohjelmassa saattaa olla mm. puikkojen heiluttelua.
Onhan siitä aikaa, vihkimisestä. Kuvan sormukset ovat kumpainenkin vihkisormuksia, toinen on vuodelta 1971 ja toinen 2003. Vasemmalla on oma vihkisormukseni, oikealla äidin. Äidin vihkisormuksen sain vuonna 1984, vai olisiko ollut 1985. Kerron joskus kun muistan/joudan/jne äidin vihkisormuksen tarinan paremmin, mutta nyt kerron vain omani.
Vihkisormuksestanihan lensi timantti johonkin huitsankuusikkoon jo pari vuotta sitten. Aina välillä sormus piti viedä kiven laittoon, mutta aina se jotenkin jäi. Vihdoin ja viimein sain tänä kesänä aikaiseksi ja vein sormuksen kultasepälle samalla kun vein kaulaketjuni. Siis sen, joka oli lapsen kestävä 23 vuoden ajan, mutta joka ei sitten kestänytkään omaa riehumistani alkukesästä.
Se kun napsahti lukon vierestä poikki kun heivailin pihahommissa vanhan puutarhakeinun puuosia läjälle ja ketju jäi sormen ja keinun osan väliin. Kaulaketjukin siis laiteltiin nyt kuntoon samalla kertaa eli taas kelpaa lasten siinä killua, jos niikseen on.
Mutta tosiaan, sormus. Koska siihen laitettiin nyt uusi kivi niin samalla kertaa hoksasin, että voisihan sen kaiverruttaakin. Sekin kun on ollut viimeiset 22 vuotta ihan juur näillä näppäimin tapahtumaisillaan. Ja niinpä! Nyt se on kaiverrettu! Ironisesti tekstillä ”Finally”, joka viittaa sekä siihen meidän vihille ehtimiseen että sormuksen kaiverruttamiseen.
Kyllä nyt kelpaa, väitän mä!
Ihan testivaiheessahan tämä nuori herra edelleen on, liki pitäen kolme kuukautta siinä meni ennen kuin tytär sai kaverin ensimmäisen kerran menestyksellisesti ulos. Polkupyörät ja muut ihmiset vain ovat niin hemmetikseen pelottavia, että aiheuttavat kertakaikkisen lamaantumistilan vastaan osuessaan. Muutenhan tuo ulkoilu on jo alkanut sujua, etenkin metsässä kaveri tykkää samoilla.
Muilta osin homma onkin ollut suht ok. Kaveri on varsin rauhallinen ja tuumaileva tyyppi, arka toki vielä vieraita kohtaan ja edelleen miehet ovat superpelottavia olentoja. Naiset nyt menee, mutta itsenäisesti kaveri ei vielä naistenkaan seuraan hakeudu. Paitsi tyttären, sen oman ihmisen. No, eipä kaveri ole vielä iälläkään pilattu, alle vuoden ikäinen, joten kehitykselle on vielä runsaasti aikaa.
Testailua se on tämäkin, väittäisin. Bailey´sin liköörihän on käsite ja vieläpä herkullinen sellainen ja viime jouluna tuli testattua Bailey´sin joulukalenteri. Tällä kertaa mies oli ostanut pari pakettia Bailey´s keksejä tälle narskuteltaviksi, ja mikäs. Hyviähän nuo ovat. Ihan varmaksi en osaa sanoa kumpi maku miellytti enemmän, ehkäpä kumpikin. Sopivat muuten mainiosti iltapäiväkahvin kanssa nakerreltaviksi, kannattaa kokeilla.
Purkuunhan se KAL-sukka meni ja riittävien kaivantojen, etsintöjen, selailujen ja mallien vertailujen jälkeen mieleiseni villahousumallikin löytyi. Mielenkiinnolla odotan, miten näiden kanssa käy, sillä tietenkään en voi tehdä puhtaasti ohjeen mukaisesti.
Lankoina näissä tulee toimimaan Hjertegranin Armonia-lanka, jossa on 75% Superwash Superfine merinovillaa ja 25% nylonia. Ohjeen mukaan työ tehdään puhtaasti joustinneuleena ja 2.5 mm puikoilla, minäpä sitten aloitin 3.25 puikoilla ja tietenkään en tee puhtaasti joustimella. Nähtäväksi jää miten työ tästä etenee, minullahan on kuutta eri väriä käytettävissä ja jokaista se 50g eli yhteensä 300g.
Enempää lankaa en aio ostaa näihin, mutta onneksi laatikon kätköistä löytyi samanvahvuista Merinolankaa, se käykä se näihin jää vielä nähtäväksi. Kyseinen lanka kun on Novitan 100% merinovillaa, eli siinä ei ole mitään vahvikelankaa mukana.
Mutta kuten sanoin. Katsellaan, miten homma etenee. Aloitussilmukoita suoraan Dropsin So Cosy-mallin mukaiset 216 ja ensimmäisen päivän saldona joustinosuus, mihin toki lisäsin varoiksi ohutta kuminauhaa varten lankakujan.
PS. kuvassa myös uudet tuikkutulokkaat eli Iittalan Aalto-tuikut, väreinä harmaa ja kirkas.
Päätimme bestiksen kanssa osallistua Lankamaailman viikonloppuKALiin, sillä tottahan sitä välillä on kiva tehdä vähän jotain muutakin kuin iänikuisia perusjuttuja. Lankana sukissa on Hjertegranin Armonia, joka toki ei ole paksuudeltaan sitä tämän ykkössuosikkia, mutta koostumus ja kudottavuus langassa on täydellinen!
Odotimme kieli pitkällä ensimmäistä ohjeen osaa ja kumpainenkin laittoi puikot sauhuamaan sen saatuaan. Alku vaikuttikin lupaavalta, aivan erityisesti ihastutti sukkien joustin. Karkkiraita pisti jo hieman miettimään, mutta mikäs. Ihan suht ok, totesimme yhteen ääneen.
Kakkososa ohjeesta laittoikin sitten jo miettimään, että mitäs… Jatkoimme toki sitkeästi ja odotimme sormet syyhyten kantapään jälkeistä osaa. Sepä se sitten napsauttkin kummaltakin kamelilta selät poikki. Jotenkin ei vaan iskenyt enää yhtään.
Mitenkään väheksymättä suunnittelijaa ja hänen näkemystään, mutta niin. Ei, vaikka kuinka yritti ajatella, että josko sitten kuitenkin ja mikäs, viikonloppuunhan saa usein ympättyä kaikkea mitä sukkakin kuvastaa. Mutta ei. Ei sittenkään. Päädyimmekin kumpainenkin purkamaan luomuksemme ja miettimään jotain muuta langoista.
Bestis ei ole vielä kertonut omia suunnitelmiaan lankojen osalta, itse saatan hyvinkin kallistua villahousujen suuntaan. Tämä toki sillä edellytyksellä, että löydän ohjeen jonka haluan toteuttaa. Nähtäväksi jää siis.
Muistojen arkusta nousi esiin muisto lapsesta, joka odotti äitiään lähimmän ihmisen päivään koululla. Se äiti ei ikinä saapunut, pienen ekaluokkalaisen oli todella vaikea pidätellä tunteitaan.
Sen pienen lapsen kanssa kävimme yhdessä useamman kerran katsomassa ikkunasta näkyisikö se äidin auto koulun risteyksessä. Etsimme eri ikkunoita, joista sen voisi nähdä. Kävelimme kaksin hiipien käytävällä. Se kaikki odotus purkautui erinäisenä määränä V-ttuja ja P-keleitä, ja onko ihme. Se odotus purkautui revittynä kirjana ja sotkettuna pulpettina.
Ja ei. Äiti ei tullut. Vaikka oli vielä aamulla niin luvannut. Vinkkinä kaikille vanhemmille. Älkää antako lupauksia, joita ette voi pitää. Se pienen ihmisen tuska, se oli niin käsinkosketeltavissa. Onneksi muistojen arkussa on myös monta hyvää muistoa, tämä vain valitettavasti on se päällimmäinen.
Voi voi kuulkaa. Harvemmin mikään alkoholijuoma jättää niin voimakkaan makumuiston kuin tämä kermalikööri on jättänyt. Toin tällaisen pullon tullessani yhdeltä ulkomaan reissulta ja tämän kesän alussa siirsimme sen pakastimeen, josta nautimme aina silloin tällöin sopivassa tilaisuudessa snapsin.
Eihän se pullo ikuisuutta kestä, ei vaikka sitä kuinka säästeliäästi sieltä pakastimesta silloin tällöin snapsin ottaisikin (lasitolkullahan ei mitään likööriä pysty juomaan) ja niinhän siinä kävi, että pullo tyhjeni kesän aikana. Sniif. Suomestahan tätä ryökälettä ei saa, joten eipä sen hankkiminenkaan ihan noin vain alkosta käy eikä sitä oikein ulkomaillakaan viitsi jatkuvasti laukata.
Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Pari viikkoa sitten teimme tilauksen Saksasta, tarkemmin ottaen Juomavarastosta ja tilasimme kuljetuksen Pakettipojat.comilta. Tilauksen tekeminen oli mutkatonta, samoin kuin kuljetuksen tilaaminen. Tilasimme toki muutakin samalla, mm eläkkeelle lähtijälle lahjapullon sekä whiskyä, jota ei Suomesta saa, ettei nyt ihan yhtä pulloa tarvitse kiikuttaa kenenkään.
Liki samantien tuli tilausvahvistuksetkin kumpaisestakin yrityksestä ja kas, niinhän sitä on oltu täällä odottavalla linjalla. Ollaan muuten edelleen. Aina välillä olen kurkannut kuljetusliikkeen lähettämää seurantakoodia, mutta eipä se paketti ole tuntunut mihinkään nitkahtavan vaikka kuinka kurkkailee. Pari päivää sitten sain sähköpostia Juomavarastolta asian tiimoilta, paketti tosiaan on edelleen heillä sillä tietoa kuljetuksesta saati kuljetusyhtiöstä ei heille ole tullut.
Vastasin viestiin ja lähetin Pakettipojilta saamani seurantakoodin ja tilausvahvistuksen heille, samalla kertaa laitoin sähköpostia Pakettipojille tiedustellakseni missä se kuljetus oikein luuraa. Eli niin. Nyt täällä ollaan edelleen odottavalla linjalla. Kumpainenkaan kun ei ole vielä mitään sähköposteihin vastannut. Huoks.
Näinköhän tässä on lähdettävä itse se paketti Saksasta noutamaan… Kokemuksia muilla näistä Saksan tilailuista?
Oikeastaan syksyssä on vain kolme asiaa, joista pidän. Yksi on se, että viikottainen nurmikon leikkaaminen on ohi. Toinen on öinen pimeys, valoherkälle ihmiselle ihan parasta kun yöllä on oikeasti pimeää. Se kolmas seikka on sitten kynttilöiden polttaminen ja erityisesti nämä Kivi-tuikut, joihin olen ihan täysin hurahtanut vuosien saatossa.
Toisin kuin moni työkavereistani en arvosta happirikkaita ilmoja, en hämärtyviä iltoja, en viileneviä päiviä enkä todellakaan puiden lehtien ihastuttavaa kirjavuutta. Toisaalta, enpä minä talveakaan odota, en saa mitään kiksejä lumesta tai pakkasesta.
Ja ei, minua ei häiritse tippaakaan se, että ilman lunta on jatkuvasti pimeää, jos joku kaipaa valkeaa näkymää ikkunaansa niin hommatkoon valkoiset verhot. Eipä minua haittaa myöskään se, että on kurakelit tai räpiskäsäät, ennemmin nekin kuin se valkoinen p—a, jota taivaalta tulee aina metri kerralla ja paukkupakkaset, jotka ei lopu millään.
Mutta joo. Kynttilät on in ja pop. Sekä sisällä, että ulkona. Sanonpahan vaan.
Nojatuolin uumenista 