Kirjoittaja: Irmeli

Lasagne

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kun aloittaa aamulla aikaisin, niin ennättää yllättävän paljon. Isännän tehdessä töihinlähtöä olin jo keittelemässä valkokastiketta lasagneen. Tällä kertaa päädyin tekemään lasagnen vielä hieman reilumman kokoisena mitä yleensä, joten kastikkeeseenkin päätyi kaksin kappalein Aura-kolmioita. Ja iso siitä tulikin.

Kastikkeeseen laitoin 1,5 litraa maitoa ja saman verran vehnäjauhoja ja kuten sanottua, kaksi kolmiota. Maustoin ihan perinteiseen tapaani eli sitruunapippuria ja maun tarkastettuani lisäsin vielä himppasen suolaa. Jauhelihakastikkeen teinkin täysin aiemman tyylini mukaan.

Tein kastikkeet aamulla valmiiksi ja suuntasin sen jälkeen kylille. Ensin pyörähdys Puuilossa, josta hain paitsi linnun siemeniä niin myös koiralle ruokasäkin. Sen jälkeen suuntasin hakemaan vanhimman tyttären ja suuntasimme naapurikylälle, olimme sopineet jo aiemmin että käymme äidin haudalla ja samalla tytär näkee, että missä se sijaitsee.

Hautapaikan sijainnin selittäminen puhelimitse on jokseenkin haastavaa, väitän mä, ainakin jos kyseessä on isompi hautausmaa. Helpommalla pääsi kun lähti itse käymään siellä, loppujen lopuksi äidin hauta on todella helpossa paikassa siellä, mutta miten sen nyt sitten toiselle selität. No kato käännyt siitä vasemmalle ja sitten kun näkyy se ja se, niin sitten meet siihen suuntaan ja sitten…. Juu ei.

Pyörähdimme myös apteekissa hakemassa tyttären kurkkutropit, joten tehokkuus oli ihan huipussaan. Kun olin vienyt tyttären kotiin hilppasin itse kokoamaan lasagnea vuokaan ja johan sitä tosiaan olikin. Ja hyvääkin se oli! Pakkohan se oli keitellä iltapäiväkahvit ja kas. Sitten mieleen muistui, että tosiaan. Toisen tyttären rescueriiviöllähän oli yksivuotissynttärit. Siis oletettavasti.

Päädyinkin vielä poikkeamaan sielläkin, samalla vein tyttärelle jääkaapista loput nakkisoosit ja satsin lasagnea. Riiviölle tarjoilin synttärin kunniaksi paitsi puruluun niin myös yhden nakin soosista.

Liekö sitten alkupäivän hyvä meininki, niin tietäähän sen. Alamäkihän siitä alkoi. Ensin onnistuin kiskaisemaan kahvit väärään kurkkuun, enpä muista moista vuosiin tehneenikään. Ai hitto, miten kipeää tekee kun kahvia lentää ulos nenästäkin! Poijjaalla sen sijaan oli ratkiriemukasta kun sitä vieressä seuraili, itsellä ei niinkään.

Ja kun alamäki saadaan alkamaan, niin tottahan sitä jatketaan. Ensin minua huudeltiin yläkertaan ja käskettiin tulla hiipimällä, ehdin jo hetken miettiä että mitähän konnankujeita poijjaalla oli mielessä, mutta eipä sillä ollutkaan. Avoimesta ikkunasta oli poijjaan huoneeseen lentänyt pieni sinitiainen, joka pörhisteli puolipökkyrässä höyheniään tv-tasolla.

Onneksi tässä kohtaa osui paikalle myös pieni ylämäki, sillä sain napattua lintupolon helposti pienen pyyhkeen sisään ja vietyä vahingoittumattomana ulos. Hyvin se pyrähti heti lentoon kun pyyhekääröä sen ympäriltä poistin, joten ei hätää, kaveri selvisi säikähdyksellä.

Sen jälkeen jatkoinkin alamäkilinjaani, eli hupsista hei. Onnistuin sitten vippaamaan tyylikkäästi iltapalani lautasineen päivineen lattialle ja tottakai nurinpäin. Huoks. Siinä kohtaa aloin kallistua jo siihen suuntaan, että ehkä olisi parasta painua maate, mutta päätin kuitenkin pysytellä vain hievahtamatta nojatuolissa ja jatkaa villahousujen kutomista.

Se muuten kannatti! Väitänpä, että ensi viikolla villahousut saa jo käyttöön, niin hyvin ne viimeinkin eteni. Hyvä mä!

Nakkisoosi ja paljon porua purkista

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kuten olen aiemminkin todennut, niin vaikka lomalla on kerrassaan ihanaa tehdä niitä kaikkia omia juttuja, niin kummallisesti siihen vaan mahtuu myös kokkailua. Kokkailu on toisinaan ihan kivaa, mutta jonkinlaisen yliannostuksen siitä on tainnut vuosien varrella saada, sillä kovinkaan usein sitä ei tee ihan vain koska iskee inspiraatio.

Kuten sanottua, ruokaa oli silti tehtävä ja päädyin tekemään nakkisoosia. Nakkisoosi on siitäkin hyvä valinta, että isäntä ei sitä tee joten enpä edes muista koska sitä viimeksi on ollut. Minähän en ole muuten tähänkään päivään mennessä oppinut jauhojen kuivaruskistusta, joten meillä kastikkeen väri tulee soijasta, lihaliemestä, tomaattipyreestä ja paprikasta.

Nakkisoosi yksinkertaisuudessaan:

n. litra kylmää vettä

1-1, 5 dl vehnäjauhoja (halutun kastikkeen paksuuden mukaan)

1 tl paprikajauhetta

pari ruokalusikallista tomaattipyrettä

kunnon loraus soijakastiketta

Kaikki kattilaan nakatut aineet sekoitellaan kylmänä hyvin keskenään ja kastiketta sekoitellaan niin kauan, kun se on suurustunut

Lisätään kastikkeeseen lihaliemikuutio ja maustepippuria maun mukaan, meillä sitä menee lähemmäs teelusikallinen. Jätetään kastike porisemaan miedolla lämmöllä ja pilkotaan puoli pakettia Popsin iso viitonen-nakkeja tai kokonainen paketti haluamiaan nakkeroita. Nakit ruskistetaan kevyesti pannulla ja kipataan soosin sekaan, samalla kertaa sinne voi lisätä halutessaan kermaa, smetanaa tai ranskankermaa.

Meillä tätä syötiin tällä kertaa muusin kanssa, joten tein kastikkeesta aika paksua. Lisukkeena meillä oli kunnon 70-lukulaiseen tyyliin suolakurkku- ja etikkapunajuurisiivuja. Suolakurkkuihin liittyy sitten puolestaan se paljon porua purkista-osio.

Yleensä ostamme aina tämän kunnon purkin suolakurkkuja ja tarpeen mukaan siivutan niitä suoraan tupperin herkkuhissiin. Olen aina ollut ja olen edelleen vahvasti siinä uskossa, että metallisessa säilykepurkissa ei parane säilyttää mitään sen avaamisen jälkeen, joten loput päätyy odottamaan vuoroaan jääkaapissa nököttävään isoon lasipurkkiin, joka on jäänyt jostain aiemmasta kurkkuostoksesta.

Muutenkin lasipurkkeja on tullut haalittua talteen ihan jo siksikin, että pikkelöity punasipuli, keitelty sinappi ja hölskykurkut suorastaan kuuluu mielestäni lasipurkkeihin, ei suinkaan mihinkään muovikippoon. Lisäksi lasipurkit ovat todella käteviä tuhkakuppeja pihalla käytettäviksi. Mies nyt tokikaan ei pidä lasipurkkien säilömisestäni, mutta eipä tuo sille mitään mahdakaan.

Kaivoin siis ison metallipurkin jääkaapin alahyllyltä, sellainen kun sinne oli ilmestynyt aiemmalla viikolla ja tarkoitus oli toki ottaa se lasipurkkikin sieltä metallipurkin takaa, se on lasipurkin vakisäilytyspaikka. Vaan kappas! Eipä se lasipurnukka siellä ollut. Melkolailla siinä joutui hieraisemaan silmiään, siinä määrin outo tilanne oli.

Ja siinähän se ajatus sitten juolahti päähän, että tosiaan. Mieshän oli niin mielissään esitellyt minulle viikko takaperin pesemäänsä uutta isoa ulkotuhkakuppia. Että kun hän nyt ajatteli, että pesun jälkeenhän se on täydellinen. Minä toki oletin, että oli saanut jonkin hulluuskohtauksen ja pessyt pihasaunan rappusilla aiemmin nököttäneen likaisen tuhkiksen, mutta enpä sitten asiasta sen kummemmin kysynyt.

No. Nytpä se sitten selvisi, että mistä se uusi puhtoinen kiiltävä tuhkakuppi pihalle oli ilmestynyt. Voi sanonko mä mikä! Eipä siinä sitten. Laitoin miehelle töihin viestin, että on sitten syytä kaupalla käydessään napata sieltä mukaansa uusi kurkkupurkki, sellainen iso ja lähetin vielä varmemmaksi vakuudeksi kuvankin purkista… Oli mokoma kuvitellut, että kurkkuja voi säilöä metallikipossa avaamisen jälkeen ja emännän lasipurkkihulluus ollut syynä ison lasipurkin jääkaapissa säilömiseen. Voi sanonko mä mikä…

Valoaelämään.fi

/ Irmeli / Jätä kommentti

Vaan johan niistä löytyy valoa kerrakseen! Nauroinkin mukeloille, että ulkovalon käyttö on aivan turhaa, kunhan paukauttaa ikkunavalot aamulla päälle. Niin. Päädyin nyt kokeilemaan toimisiko kasvivalot myös hyvä herätysvalona itselle aamuisin, vaikka myönnettäköön. Eipä minulla pahemmin ole heräämisvaikeuksia ollut.

Palkit ovat edenneet vain piirun verran ja syykin on selvä. Eilen aamulla herätessäni toinen puoli harteista tuntui oudolta. En tiedä missä ihmeellisessä asennossa olen mahtanut yöni viettää, mutta suht pian heräämisen jälkeen oli selvääkin selvempää että oikean puolen lapaluun vieressä oli joku ihme jumitus. Eli ei.

Vaikka kuinka oli intopiukeana päättänyt, että suunnilleen koko päivä perustuu siivoiluun, kutomiseen ja erinäiseen määrään muuta käsin tehtävä touhuaa niin kukkua kanssa. Yksi menetetty lomapäivä noin ikäänkuin käsitöiden osalta. Ja imuroinninkin. Onneksi tilanne vaikuttaa nyt vähän paremmalta, joten josko sitä pystyisi palaamaan alkuperäiseen lomasuunnitelmaan.

Tähän loppuun vielä parin ikuisen lomalaisen kuulumisia. Toinen on päättänyt käyttää runsaasti aikaansa pönöttämällä sohvalla. Näky on suoraan sanottuna koominen. Toinen taas. Hän on kovasti rohkaistunut tässä viimeisen kuukauden aikana ja nauttii suunnattoman paljon metsässä samoilusta. Ihmisen ja pyörät aiheuttavat edelleen suht voimakasta pelkoa, joten sikälikin metsäily toimii miljoona kertaa paremmin hänen kohdallaan.

Sisustuskärpäsen purema

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kun herää aamulla aikaisin, niin taivas saattaa näyttää ihan mahdottoman kauniilta. Kuun valo on uskomattoman tehokas silloin, kun taivas on muuten väreiltään kaunis. Ja sitä kauneutta katsellessa saattaa saada vaikka pahemman luokan vimman kehitellä sitä valoa lisää myös olkkariin.

Aikani pelmasin netin ihmeellistä maailmaa ja kas, täydellinen ratkaisu siihen valaistukseen löytyi liki samantien, tiedä vaikka kasvitkin siitä loppupeleissä pitäisi vaikka korkeudet nyt ei olekaan kohdillaan. Siinä pelmailun lomassa osui silmiin aivan mahtavan ihana pieni, paristokäyttöinen pöytälamppu. Juuri sellainen, joka olisi kuin piste i:n päällä olkkarin hyllyssä. Jyskissähän oli joka tapauksessa muutenkin käytävä, keittiöön kun oli haettava uusi verhotanko vääntyneen tilalle. Joten mikäs. Pakkohan se oli käydä ostoksilla, sekä pöytälamppu- että ikkunavalaisin-sellaisilla.

Ihan omin pikku kätösin sitten asentelin valaisimet paikoilleen ja huokailin oman visioni onnistuneisuutta. Tokihan nyt ikkunavalaisimien johdot näyttävät aivan karseilta, mutta niiden piilotusratkaisua ollaan kovin mietitty ja eiköhän se tällä lomaviikolla toteudu vielä sekin. Hieman ehkä silmiin pistää myös epäsuorat lamppujen johdot, mutta elän toivossa, että ne suoristuvat ajan kanssa.

Ehdottoman positiivista on se, että tämä osasto tuli hoideltua nyt heti loman alkuun, loppuloman voikin paneutua neuleiden (ja yksien verhojen päärmäilyn) ihmeelliseen maailmaan…

Palkit etenee

/ Irmeli / Jätä kommentti

Palkithan näistä nyt sitten tulee nimeltään. Edistys on toki ollut hitaanpuoleista, osin siksi, että kaikenlaisia ihmeellisiä projekteja iskee mieleen samanaikaisesti, osin siksi, että kuten sanottua. Työt häiritsee vapaa-aikaa.

Lisäksi ihminen saa yllättävän paljon aikaa kulumaan siihen, että jakaa loppulankoja noin saman painoisiin nyssäköihin kyetäkseen päättelemään mahtaako lankamäärä riittää vai miten loppupeleissä käy. Saattaa hyvinkin olla, että eteen tulee se karu totuus että ei. Tuolloin on kaiketi pakko myöntää asia ja hakea YKSI kerä samaista lankaa lisää. Huoks.

Tällä hetkellä housujen lahkeet ulottuvat hieman polven yläpuolelle, tosin lankaa kuluu väriraita toisensa jälkeen himppasen vähemmän, mutta riittääkö se. Mene ja tiedä. Ja jännitä.

Ai niin. Ilokseni voin myös todeta, että juomat saapui pitkällisen odotuksen jälkeen. Toki se aiheutti erinäisiä sähköposteja, lopulta selvisi, että kuriiriyhtiön elektronisesti lähettämä tieto ei ollut ilmeisesti mennyt perille rahtiyhtiöön. Kai. Mutta tuli ne nyt kuitenkin, joten baarikaappi on saanut arvoistaan täytettä ja lahjapullokin on annettavissa.

Lomalla viimeinkin!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Enpä muista olenko aiemmin kertonut Kiinanruususta, jonka hankin vuosia sitten. Pitkään se oli varsin mainiossa kunnossa, mutta sitten tapahtui jotain. Tai no, ei varsinaisesti tapahtunut, ruusun-ryökäle vain päätti saaneensa tarpeekseen. Se pudotti lehtiä oikein urakalla ja ehdin jo tuumia, että nyt riittää. Joko leikkaan pirulaisen matalaksi tai vaihtoehtoisesti otan ja nakkaan sen mäkeen.

Lopulta en tehnyt kumpaistakaan, vaan siirsin sen niin sivuun kukkalaudalla kuin pystyin, liki verhon taakse katseilta piiloon ja mitäs se sitten tekikään. Keksi alkaa kukkimaan. Justaansa joo! Eipä siinä sitten, totesin, että kaipa sille pitää armoa antaa ja paitsi että jatkoin kastelua niin lisäksi törkkäsin vähän uutta multaa ja muutaman ravinnetikun juurelle.

Siitähän se sitten on innostunut ja nyt noiden törkeän kamalien oksan riepanoiden lisäksi ruukussa kasvaa uutta matalampaa tuuheaa kasvustoa. Mielenkiintoista. Olenkin nyt jäänyt miettimään, että kaipa se pitää vaihtaa isompaan altakasteluruukkuun jossain kohtaa, mutta nyt ensi alkuun totutan sen uuteen kohtaan torpassa eli lattiatasoon. Tosin sillä on alla renkailla varustettu koroke, että ihan vetoa sen ei pitäisi nyt saada.

Moisen touhun mainingeissa intouduin sitten virittelemään kattoon kasvivalonkin yläpuolelle. Aivan liian korkeallahan se on ja rumakin kun mikä, mutta olkoon toistaiseksi (ehkä jopa päivän tai kaksi ennen kuin menetän hermoni), jossain vaiheessa aion asialle jotain tehdä mutta vielä en tiedä mitä ja milloin.

Kasvivalon ripustelu puolestaan aiheutti sen, että ikkunassa roikkuva virkattu tähtimandala ei miellyttänyt enää yhtään silmää, siis sijoituspaikaltaan. Niinpä se päätyi keittiön ikkunaan, josko se siellä olisi enemmän omalla kohdallaan. Nähtäväksi toki jää tämäkin.

Mutta hei! Kasvivaloon palatakseni, hittolainen, mutta olkoon kuinka liian korkealla hyvänsä, niin kyllähän sen ja kynttilöiden illalla tuoma valo vaan ravitsee sielua, niin se on!

Hulluutta ilmassa 2

/ Irmeli / Jätä kommentti

Sitäpä sitä, hulluutta. Kun ihminen pääsee yli sen kultaisen keski-iän, mikä se nyt sitten onkaan, ja porskuttaa itsensä yli viidenkymmenen niin jotenkin luulisi, että kaikkinaiset sekoilut olisi ohi. Siis luulisi. Mutta mitä vielä!

Tämähän otti ja riehaantui talven pimeinä iltoina tuumimaan, että josko sittenkin hankkisi tatuoinnin. Ihan vaan yhden ja ihan vaan pienen. Ja niinpä tämä teki sen, mitä oli jo vuosia aiemmin miettinyt. Iholle päätyi Heartagram. Kiitos HIM, minun yksi suurimpia rakkauksiani kaikkien aikuisvuosien aikana.

Ja niin. Kun tie tatuoinneille on avattu, niin mitenkäs sitten kävikään. Muutamaa viikkoa myöhemmin iholle ilmestyi vielä HIMin logo. Just. Sen jälkeen tämä onkin todennut kaikille kysyjille, että ei. Ei enää yhtäkään, kyllä nämä riittää.

Vaan mitenkäs totuus mahtaa olla…. Jep. Kaikki sai alkunsa siitä, että totesimme tatuoitsijan kanssa kimpassa, että kyllä. Heartagram tarvitsee lisäväriä ja pientä entrausta vielä. Ihan siis pientä. Että siinäpä se. Mutta kuten arvata saattaa, niin miten kävikään.

Tatuoitsijan kanssa on käyty jo kiivasta viestin vaihtoa seuraavasta kuvasta. Joka on jo päätetty. Että jos sitten samalla kun se värinlisäys ja entrailu. Jonka tarkkaa aikaa ei tosin ole vielä päätetty. Mutta se kuva, kyllä. Ja niin. Se on nyt sitten ihan varmasti VIIMEINEN.

Onhan?

Hulluutta ilmassa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Niin normaalia, niin normaalia, sanoo moni minut tunteva. Vaikka sen kuinka monesti on pieneen pähkinäänsä terottanut, niin aina käy samoin. Yhtäkkiä tulee mieleen, että ai niin, piti niitä pyydettyjä tumppujakin alkaa kutoa. Ja sitten tietystikin tilaat lankaa. Ja samalla päätät tilata toistakin väriä, kun tokihan ne Hjertegranin Armoniasta kudotut villahousut on suht ohuet, joten tokihan pitää kokeilla paksummastakin langasta…

Ja niin sitä tulee sitten tilattua sitä toivottua turkoosia tumppuihin ja kas, samalla vähän jotain toista väriä. Jo langan valitsemisessahan meni pieni ikuisuus, tottakai, joten puikoilla keikkuvat kirjavat villahousut joutuivat lähinnä odotuslinjalle ja aikaa kului, no tottakai, niiden ohuiden villahousujen jäljellä olevien kerien punnitsemiseen, ja niin, niiden toisten lankojen odotteluun ja tietysti siihen ihan peruselämäänkin. Huoks.

Lopulta saat kuin saatkin jatkettua villahousuja ja ajattelet, että tottahan niiden toisten lankojen tulossa nyt kestää ja pöh. Sieltähän ne tulevat kuin tykin kuula konsanaan. Ja se taas aiheuttaa sen, että pitää vähän kokeilla millaista se lanka on kutoa ja oho, hieman laskea mikä on oikea silmukkamäärä ja vaikkas mitä. Ja taas ne kirjavat odottavat. Ja samalla huokailet, että miten ihastuttavan ihanaa lankaa se uusi onkaan, se Viking Garnin Alpaca Storm! Ja tokihan se testailu pitää tehdä niihin uusiin vahvempiin villahousuihin, ei tietenkään niihin pyydettyihin tumppuihin.

Niinpä. Hulluutta konsanaan! Olen nyt kaksien villahousujen loukussa. Ohuet kirjavat ovat kyllä edenneet, mutta kuten tekstistäkin voi päätellä niin hitaanlaisesti. Ja kas, vahvemmat farkunsiniset ovat päässeet joustimen yli. Ja ne tumput. No, ne on edelleen kerällä. Toisaalta, joku aivopieru oli lankoja tilatessakin tullut, eli kumpaakin lankaa on liian vähän, joten lisää oli jo tilattava.

Ja kaiken tämän lisäksi työt häiritsee suunnattoman paljon harrastamista! Onneksi kohta alkaa loma ja voi keskittyä oikeasti harrastuksiin.

Testailua

/ Irmeli / Jätä kommentti

Ehdin vuosikausia käyttää keskuspölynimuria ja voi elämä, että se oli mainio! Harmikseni kyseinen kapine jäi edelliseen asuinpaikkaan eikä uuteen sellaista ole tullut laiteltua, joten normi-imureilla on menty. Ja pölypussejakin sitten kulunut.

Joskus vuosia vuosia sitten käytössä oli kotvan aikaa pölypussiton imuri, mutta se oli täyttä kuraa. Kehitys tietystikin kehittyy ja Dysonia on vuosikaudet kehuttu milloin kenenkin tutun toimesta. Kokolailla tarkalleen vuosi sitten taloon tuli pölypussiton imuri, Dysonin Cinetic Big Ball multifloor.

Jaa miksikö? Meillä on ihan suht hyvä imuri, mutta tietysti se on jatkuvalla syötöllä yläkerrassa, sillä siellä asuu pari imurointifriikkiä. Toki, koska se on heidän käytöllä, sen kohtelukin on sen mukaista. Eli pölypussi vaihdetaan miten sattuu eikä sitä imuria mitenkään hellävaroen kohdella, joten milloin mikäkin osa kaipaa pientä entrausta.

En tänä päivänäkään ymmärrä MITEN joku voi saada imurin kerran toisensa jälkeen jokseenkin kyseenalaiseen kuntoon…. No, oli miten oli. Dyson ei ole kertaakaan kulkeutunut yläkertaan eikä kulkeudu. Sitä käytetään vain ja ainoastaan alakerrassa ja vain ja ainoastaan minun tai miehen toimesta.

Se varsinainen testi onkin sitten ollut tämä. Alakerrassa on neliöitä, siis niitä ihan oikeasti imuroitavia, suunnilleen 50. Alakerrassa aikaansa käyttää runsaasti kaksi aikuista ja yksi koira. Nyt imurilla on imuroitu näitä neliöitä vuoden ajan ja joka käytön jälkeen pölysäiliö on tyhjennetty kannelliseen 20 litran muovisankoon, jota säilytetään kuistilla.

Eli vuodessa olemme imuroineet noin 20 litraa pölyä, koirankarvoja, roskia ja muuta vastaavaa imurin uumeniin. Pölypusseissa se tarkoittaisi meidän taloudessamme ( ja yläkerran imurilla) noin paria paketillista pölypusseja, sillä olkoonkin kuinka tahansa 4,5 litran vetoisia niin kuka hullu niitä tupaten täyteen imuroi. Tai no, yläkertalaiset, minä en siihen pysty, sillä mielestäni imuri alkaa haista, jos pölypussi seisoo siinä liian pitkään täytteineen.

Dippiä iltaan

/ Irmeli / Jätä kommentti

Meikäläisen iltapalathan on jokseenkin omituisia, myönnetään. Pääsääntöisesti niihin kuuluu tasan tarkkaan maan mainio smoothie (turkkilaista jogurttia, mustikoita, mansikoita, kaurahiutaleita, banaania, gefilusjuomaa) ja vaihtelevasti lisukkeena toimii lihapyörykät (kylminä tai kuumina) tai nakit (kylminä tai keitettyinä) tai ihan vaan juusto- ja leikkelesiivut.

Eli omituinen iltapala. Nakkien ja lihapyöryköiden kaverina pitää aina olla dippiä, sillä sehän se on hyvää. Tällä kertaa lähdin ihan keulimaan dippini kanssa, yleensähän käytän siihen vain sitruunapippuria ja valkosipulimurskaa, mutta tänään päätin ryhtyä villiksi ja viriiliksi ja lisäsin joukkoon vielä ketsuppiakin. Nam.

Illan toinen riemupläjäys oli tyttären lähettämä kuva riiviöstä. Oli ollut niin kovin hiljaista, että tytär oli alkanut ihmetellä hiljaisuuden syytä ja kas. Näinpä. Pentu on pentu on pentu ja oli se sitten ihmis- tai koiramerkkinen, niin kyllä. Hiljaisuus on usein merkkinä luvattomista teistä ja touhuista.

Villahousut ovat edenneet tänään muutaman väriraidan verran toisen puntin osalta, saapa nähdä saanko ne vielä tällä viikolla valmiiksi.