Viimeisen vuoden aikana olen pyrkinyt hyödyntämään pakastinta muuhunkin kuin vain jäätelön, lihojen, marjojen ja mehujen säilyttämiseen. Ruokia on tullut tehtyä isoja määriä ja pakastettua osa niistä, ja hyväksihän kyseinen systeemi on osoittautunut. Viimeisin pakastimesta kaivettu sapuska oli jouluksi tehty riistasoosi, sitä kun piti kotoa lähtevälle poikaselle tarjoilla ennen muuttoa.
Olen joskus aiemmin kokeillut leivonnaisten raakapakastamista, silloin kohteena oli limpputaikina. Pyörittelin tuolloin taikinasta limppusämpylöitä ja ne toimi varsin hyvin uunissa, hieman tiputin lämpötilaa tuolloin normaalista paistolämpötilasta. Nyt kohteena olikin sitten briossisämpylätaikina.
Tein ihan normaalin briossitaikinan, annoin nousta tavalliseen tapaan ja pyörittelin hieman normaalia pienemmiksi sämpylöiksi. Uudelleen liinan alle nousemaan ja kun pallerot oli nousseet nakkasin ne pelteineen päivineen pakastimeen. Palleroiden pakastuttua siirsin ne pusseihin.
Briossisämpylöiden paistolämpötila on kiertoilmassa 175 astetta ja näille ajattelin paistolämpötilaksi 160 astetta. Mielenkiinnolla odotan tuloksia, todennäköisesti huomenna pääsee ensimmäiset kokeiluun.
Ja ihan perinteisissä lomamerkeissä, eli nyhtöä. Tällä kertaa pala oli 1,7 kg ja ohjeena ihan peruskuviot mitkä ennenkin. Lisäksi leivoin briosseja, tietty, ja tein ihan suosilla kolminkertaisen taikinan. Eihän tuosta pitäisi tulla kuin se 36 sämpylää, mutta ne ovat isokokoisia. Tällä kertaa ajatuksena oli raakapakastaa osa, joten päädyin tekemään suosilla pienempiä.
Loppujen lopuksi sämpylöitä tuli pyöritettyä 56 kappaletta, eli isoja en tehnyt. Mitään ihan onnettoman kokoisiakaan niistä ei silti tullut, pakkaseen menevistä pyörittelen tarkoituksella vielä himpan pienempiä kuin tänään ja huomenna syötävistä.
Nyhtöpossu tuli revittyä uunivuoassa sillä aikaa kun taikina nousi ja samalla keittelin makuliemen sille. Itse en edelleenkään oikein välitä nyhtöhamppareista ruokana, mutta lapset näitä rakastavat ja syön niitä sitten samalla kertaa minäkin.
Kyllähän loma on ihmisen parasta aikaa, niin se vaan on. Mitään ihmeellisyyksiä en tällä lomalla ole tehnyt, ihan perusjuttuja kuten ruoanlaittoa (kuvassa kana-Alfredoa), kutomista, kauppareissua ja siivoilua. Eikä sekään ole ollut mitään suursiivotyyppistä, ennemminkin sitä peruspuunailua.
Toisiksi nuorimmainen on ahkerasti pakannut tavaroitaan, tämän loman päättää muutto omilleen. Ehkä on jo aikakin, johan tuo on kotona äidin ja isän ilona notkunut hyvinkin sen 23 vuotta. Haikealta se silti tuntuu, ei sille mitään voi. Onneksi nuorimmainen jää vielä kotiin, ei ihan tyhjän pesän syndroomaan vielä pudota.
Pientä ekstraa päädyin toki tekemään eli pitkästä aikaa mokkapaloja. Itse en niistä välitä, mutta muille uppoaa, joten miksikäs ei. Nyhtöpossu on tottakai myös listalla, se odottaa jääkaapissa kuivamarinadissa uuniin päätymistä. Coleslaw tuli tehtyä ennalta valmiiksi sillä päätin kokeilla vielä yhtä kaalin suikalointitekniikkaa.
Eipä se juustohöylä/kuorintaveitsiyhdistelmäkään nyt maailman helpoin ollut, mutta tähän asti testatuista ehkä se vähiten sotkua ja kiroilua aiheuttava. Muilta osiltaan coleslawn tekeminen ei kummoisia vaadikaan ja sitä saattaisi tulla tehtyä jopa useammin, jos se kaalin suikalointi olisi edes piirun mukavampaa puuhaa.
Kotona lomaillessa ehtii olla aikamoinen Ulla Taalasmaa. Olenkin tehnyt mielenkiintoisia havaintoja viime päivinä. Naapuriin on tullut koiranpentu, aivan ihana pieni palleroinen. Kaiken lisäksi eilen tiellä hurruutteli vuoroin kaivuri, kuorma-auto ja vesilaitoksen auto. Okei.
Mitään viestiä vesilaitokselta ei ollut tullut sen paremmin omaan kuin miehenkään puhelimeen, mutta kas. Illalla vesi vaahtosi kuin fairya olisi sekaan turauttanut. Onneksi vahingosta viisastuneella on tätä nykyä aina puhdasta vettä saatavilla, vaikka hanasta sitä ei uskaltaisikaan käyttää joten aamukahvit sain illalla ladattua keittimeen. Aamulla vesi olikin jo sitten normaalia, eli huh.
Tänään vielä ohjelmassa mm. markettireissua, kutomista ja kas, bff:n kanssa treffailua iltapäivästä.
Kaikkea sitä kanssa! Ihan hieraisin silmiäni tässä päivänä eräänä, kun tupakalla ollessani olin näkevinäni kovinkin värikkään tyypin lintulaudalla talitinttien ja varpusten seurassa ja kas, kyllähän siellä tosiaan uusi vierailija olikin. Vuosikausia meillä on käynyt varpusia, talitinttejä, käpytikkoja ja toki niitä variksia ja harakoitakin ruokintapaikalla pyörimässä, tänä vuonna ruokinnalla oli muutaman vuoden tauon jälkeen punatulkkujakin.
Mustarastas taas on ollut ihan paikka-asukkaana nyt parin vuoden ajan, näin talviaikaan ruokintapaikalla ei pyöri kuin yksi yksinäinen tyyppi, mutta syksyllä ja kevään tullessa oletan määrän taas lisääntyvän kolmeen. Kesällä heitä ei tietenkään ruokita, mutta niin vain he asuttavat pihapiiriä kuin omaansa.
Tosiaan, tämä uusi vierailija. Näin vain vilahduksen keltaista ja punaista siinä kohtaa kun aloin ovea laitella kiinni, varpuset ja tintithän pysyvät niillä sijoillaan oven liikkeistä huolimatta, mutta tulokkaalle moinen liike oli kaiketi ihan uusi juttu ja niin vain koko ruokailijajoukko lehahti siivilleen. Tikli! Niin se netti väitti, kun googlella lähdin heti tietoa kaivamaan. Mahtavaa!
Marraskuun kaktus on seonnut lopullisesti kuukausista, se on innostunut kukkimaan ihan hulluna. Tämän pakkasviikon antiin on kuulunut lintujen ja kaktuksen ihmettelyn lisäksi toki sitä kutomista ja niin. Niitä töitä. Vasta nyt alkaa sisäinen kello palautua Suomen aikaan, joten aika raskaita on päivät olleet kun uni ei ole tullut iltaisin alkuunkaan kuten yleensä, herätys sen sijaan on toiminut.
Tein ilmoituksen AirBalticille matkalaukusta ja kiikutin laukun näytille. Sinne se jäi, niille teilleen, kotiin mukaan lähti hieman laadukkaampi ja sitä kautta myös hintavampi matkalaukku. Maksoin muutaman kympin välirahaa ja siinä se. Tämän iskunkestävyyden pitäisi olla inansa parempaa laatua kuin sen halppismallin oli, totuus selvinnee ajan mittaan. Väri ainakin on ihana!
Yleensähän teemme matkamme omatoimityyppisesti, eli varaan lennot ja hotellit omin päin. Tämä taisi olla kolmas pakettimatkamme, joka on toki järjestelyjen osalta helppoa, mutta ehkä siitä jotain jää silti pois. Tällä kertaa otimme vieläpä All-inclusiven, aiemmilla matkoilla olemme ottaneet lähes aina vain aamupalan kylkeen, Kanarialla meillä oli puolihoito eli aamupala ja illallinen sisältyi matkaan.
Olen melko varma, että ihan hetkeen emme tee pakettimatkoja emmekä todellakaan ota All-inclusivea sillä ainakin itselle tulee sellainen olo, että pakkohan se on siellä hotellilla syödä. Paikallisissa paikoissa ei tule käytyä ja koska kyseiseen pakettiin kuuluu sekä se aamupala, lounas että illallinen ja lisukkeeksi on lykätty vielä hotellin snackbarin vapaa käytö niin arvaahan sen.
Tuntui, että jatkuvasti oli aika syödä jotain. Koska Teiden retkipäivänä olimme varanneet aikaisen aamupalan, joka sitä kautta oli myös suht kevyt emmekä ennättäneet lounaalle, niin kappas. Jopa se snackbar olikin mainio paikka! Ihan itse sai rakennella mieleistään snackia ja olihan ne hyviä!
Muutenkin tuntui, että syötyä tuli ihan ylettömiä määriä, jopa niin että välillä ei ehtinyt nälkäkään tulla ennen kuin oli aika siirtyä jälleen ruokien pariin. Pakettiin kuului myös kahvikulman käyttö, ja tietysti tietyt viinit, oluet ja paukut. Niitä ei tosin tullut juurikaan hyödynnettyä, koska olihan se nyt mukavampi käydä liikkumisen lomassa jossain paikallisessa baarissa tai ravintolassa.
Välillä yritin lounaalla syödä kevyemmin ja vähemmän ja mikäs. Ei sekään huono ratkaisu ollut, kummasti jaksoi sen jälkeen touhottaa illalliseen asti ilman pienintäkään nälän tunnetta ja ennen kaikkea ei iskenyt se väsymys, mikä usein tulee jos ja kun syö liikaa. Miehellä annoskokojen pienentäminen ei sitten ihan pelittänytkään, joka aivaten ainoalla kerralla kun oli tarjolla jotain mitä ei ollut vielä tullut maistettua.
Viimeisenä iltana kävimme ennen illallista vielä tutustumassa ”kylän” toiseen reunaan, missä emme olleet vielä käyneet ja poikkesimme aivan mahdottoman upean näköiselle terassille ottamaan yhdet. Aikeissa oli ottaa paikallinen mojito, se kun oli vielä kokeilematta, mutta tarjoilija kehoitti kokeilemaan negriittaa ja herttinen sentään.
Olipahan juoma! Itselle tuli juomasta mieleen jumalan käsi, jo ”lasi”, johon se oli rakennettu painoi ihan älyttömän paljon. Ideana oli ottaa ensin makua palaneesta sitruunarenkaasta, oletan siinä olleen sokeria, ja sen jälkeen imaista juomaa. Hyväähän se oli!
Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin lomakin. Ehkäpä jatkossa otamme suosilla kymmenen päivän repäsyjä, sillä jotenkin jäi jälleen sellainen olo, että juuri kun alat päästä lomakohteen aikaan niin kas. Lähtöhän se koittaa. Kovin on oltu edelleen Espanjan ajassa, eipä tullut uni niin millään illalla ja aamulla ylöspääsemisessä oli reippaanlaisesti hankaluuksia. Viimeinen ilta matkalla vietettiin pääosin rauhakseen, olimmehan kiertäneet ja kaartaneet pitkin Costa Adejea useampana päivänä runsain määrin.
Matkaan mahtui yksi kunnon retkikin, eli Teidellehän me suuntasimme. Teide oli todellakin käymisen ja kokemisen arvoinen paikka, ainoa mikä jäi itseä harmittamaan oli se, ettei köysirata liikkunut puuskaisen ja navakan tuulen vuoksi. Matkan varrella poikkesimme parissa pikkukylässä, joten ihan paikoillaan ei joutunut bussissa nököttämään. Kuuden tunnin busseilu kävi silti aika reippaasti kunnon päälle.
Hotelliksemme olimme valikoineet Hovima Cool Costa Adejen ja se todellakin oli aivan huippupaikka! Rantaan oli hetken kävelymatka, samoin kauppoihin ja kyllä meidän tulikin käveltyä pitkin kylää hieman joka välissä. Ostoksilla oli pakko käydä välillä, sillä kas. Minähän unohdin pikkulaukun kotiin lähtötohinassa ja isoa käsilaukkua ei viitsinyt roikottaa koko ajan mukana. Mukaan tarttui myös Arsenalin pyyhe ja tietysti erinäinen määrä muuta pikkukrääsää tuliaisiksi.
Hotellia vastapäätä oli passelisti sportbaari Unique, jossa odottelimme heti alkuun hotellihuoneen saamista ekana päivänä. Paikassa oli ihan mieletön tunnelma ja supermukava henkilökunta, joten tuli siinä poikettua välillä ihan vain muutenkin ja tottahan sinne oli pakko päästä katsomaan Arsenalin peliä lauantai-iltapäivän kunniaksi. Arsenal muuten voitti, ihan vain välihuomautuksena.
Kotona odottikin sitten julmettu kylmyys, joka tuntuu innokkaasti jatkuvan. Aika karmealta tuntui vaihtaa +20 yli olevat lämpötilat -20 huiteleviin, hyi! Kaiken lisäksi lentoyhtiö oli kaiketi nakkaillut ruumassa ollutta laukkua hieman reippaimmin ottein lennolta toiselle vaihtaessa (?) ja kas. Rikkihän se oli mennyt. Onneksi kamat oli sentään pysyneet kapsäkin sisäpuolella. Eipä se mikään kallis matkalaukku onneksi ole, mutta silti. Tarkalleen kaksi vuotta ollut käytössä, joten ei ihan iän ja kulumisen piikkiin mene.
Tein AirBalticille matkalaukun rikkoutumisesta ilmoituksen, mutta siinä blankettia täyttäessä alkoi kyllä hämmästyttää koko kaavake. Siihen kun piti lisätä laukusta kuvat joka helketin suunnasta ja vielä vaurioistakin, kaikkineen kuvia tuli liitettyä kymmenkunta kappaletta. No, eipä hätiä mitiä, täytyy kiikuttaa laukku ensi viikolla ABn yhteistyölaukkufirmaan eli NTBoxiin ”korjausarvioon”, eli toisin sanoen vaihtoonhan se menee.
Kun herää muutaman tunnin unien jälkeen ja toteaa lämpötilan heiluvan jälleen -20 asteen pahemmalla puolella, niin ihan hieman alkaa olla puolivalmiina lähtöön. Onneksi poika tuli yöksi ja kuskasi meidät kukonpierun aikaan, kuten puoliso kellonaikaa kuvaa, kentälle odottelemaan lähtöä.
Kapsäkit mukaan ja matkaan! Kentällä ennätin hyvin lukea kirjaa lähtöä odotellessa, ensimmäinen lyhyt lento Riikaan meni tuosta vain ja vaihtolentoa odottelimme reilun tunnin, joka ei sekään tuntunut yhtään pitkältä ajalta. Mutta sitten se lento Riika-Teneriffa. Enpä muistanutkaan edellisen Kanarian reissun jäljiltä miten hiton pitkältä tunnit ilmassa voikaan tuntua.
Siinä tuli tuijotettua jakso jos toinenkin puhelimeen ladatulta valikoimalta ja jos jokin ilahdutti, niin se, että AirBalticilla oli toimiva wifi siellä ilmassakin. Ihan koko ajan kun ei sarjaan jaksanut keskittyä, niin oli aika luksusta kun välillä saattoi ihan vain selailla nettiä ja lukea uutisia.
Teneriffa! Tarkemmin eteläinen Teneriffa, jo pelkkä nousu koneesta ja ilman lämmön tunteminen tuntui taivaalliselta. +22 oli suorastaan taivas umpijäätyneelle suomalaiselle, onneksi hoksasin käydä Riikassa vähentämässä vaatekertoja ennen jatkolentoa. Villahousut ja thermoleggarit päätyivät käsimatkatavaralaukkuun, saman kohtalon koki talvitakki.
Villasukat sai puolestaan lähtöpassit lentokoneessa, ihan hyvin riitti perussukat ja lenkkarit ilmassa ollessa. Siinä määrin olimme hotellille päästyämme uuvahtaneita, että ihan kummoisia ekana päivänä ei jaksanut. Kotva kierrettiin lähiseutua, piipahdettiin marketissa, tutustuttiin hotelliin ja käytiin illallisella.
Illallisen jälkeen päädyimmekin, yllätys, painumaan pehkuihin. Paikallinen aika oli kasin kanttiin illalla, Suomessahan kello oli jo iltakympissä, joten ei ihme, että uni tuli liki samantien kun päänsä tyynylle painoi. Reilut kymmenen tuntia sitä unta riitti ekan yön kunniaksi, joten nyt on ollut virtaakin.
Aikansa se otti, mutta sain sentään aikaiseksi ja kiikutin erinäisen määrän tavaraa matkalaukkuun aamun pimeinä tunteina. Pimeinä, ja erittäin kylmänä. Että voi pakkaset alkaa tulla korvista pihalle, niin se vaan on.
Työmaalla hoitelin kaiken valmiuksiin, tein viimeiset sijaisjärjestelyt ja siivoilin oman työpisteeni kuosiin. Oli suorastaan rentouttava fiilis sulkea työmaan ovi selän takana, vaikka kuinka tiesikin, että kotona odotti vielä etäkoulutus ja loppujen kapineiden kasaan laittelu.
Nyt tässä sitten vain ollaan ja öllötetään, odotellaan, että virtapankki latautuu täyteen, saa kaikki muutkin ladattavat kapineet täyteen virtaan ja nakattua laturitkin kapsäkkiin. Katsellaan, kun joudetaan!
Voi huokaus, etten paremmin sano! Kun aamulla mittari näyttää ulos noin ja sisälle vielä ikävämmin, niin arvatkaapa missä mieluiten olisi? Työmaalla. Siellä sentään on normisisälämpötila, mitä torpassa ei todellakaan ole tänä talvena juurikaan näkynyt. Ainahan pirtti on pakkasilla jäähtynyt, mutta olisi kyllä kiva tietää, että onko oma muisti niin hanurillaan etten tällaisia lämpöjä edellisiltä pakkastalvilta muista, vai onko torpan eristeissä sittenkin tapahtunut jotain radikaalia?
Pirtin kylmyydestä suivaantuneena olenkin ottanut yhteyttä yhteen ilmalämpöpumppuja asentavaan yritykseen ja kas, loman jälkeen asentaja tulee tutkailemaan tilannetta ja katsotaan, josko homma saataisiin pakettiin. Ongelmanahan on ollut sulaketaulu, tai niin itselleni ainakin on puolison osalta kerrottu. Toki se saattaa ollakin niin, mutta toinen mielipide on aina enemmän kuin tervetullut.
Todennäköisesti yksinomaan ilppa ei ongelmaa tule poistamaan, ei ainakaan täysin, mutta oma apunsa siitäkin varmasti on. Yläkertaan vievät rappuset pitäisi ehdottomasti avata lisätoimena, pahoin pelkään, että sieltä on lämpöeristeet, nekin vähät mitkä siellä ehkä on joskus ollut, painuneet täysin olemattomiin tai ehkä niitä ei edes ole siellä. Talon oston jälkeen tehdyn rempan yhteydessä kun rappuja ei uusittu eikä auottu, joten tietoa asiasta ei oikeastaan kenelläkään ole.
Kaikki aikanaan! Onneksi sain viimeinkin kudottua sen yhden arkkupöydän alta tehdyn löydön loppuun, steekkaamisen jätän toiselle kertaa ja mietinnän alle jää myös sekin, että hankinko villatakkiin vetoketjun vai laitanko siihen jonkinlaisen nappilistan ja napit. Lankana tässä on Novitan Hehku-lanka, jonka kutominen ei ollut ihan lempparihommiani. Ihan makean näköinen siitä silti tuli ja sehän nyt on tärkeintä.
Yksi päivä vielä työmaalla ja sen jälkeen voikin suunnata johonkin, jossa lämpötilan alussa ei takuulla ole -merkkiä. Ihanaa! Pakkailut on kokolailla suoritettu, check-in tehtynä ja niin. Eiköhän tämä loma ole enemmän kuin tarpeen, sillä aivan liian paljon on ollut kaikkea viimeisen vuoden ajan. Jotenkin tuntuu, että aina kun yhden asian kanssa pääsee edes jotenkin sinuiksi, niin kas. Uusi odottaa jo nurkan takana.
Ja toisinaan taas ei. Omalla kohdallani se on yleensä se ei, mutta nytpä kävikin toisin. Päädyin lauantain kunniaksi laittamaan 25 euroa pelitilille ja pelaamaan muutaman lähdön raveja, sekä Suomen että Ruotsin ja kas. Kerrankin sain omani pois ja vähän lisukettakin. Kyllä nyt kelpaa!
Koiruus on ollut erittäin tyytyväisellä päällä, liekö syynä pikaiset lenkit tai pakkanen, enpä osaa sanoa. Itseä ei pakkanen jaksa kiinnostaa enää yhtään, tuntuu kerrassaan typerältä pyntätä päälleen älytön määrä vaatetta ja vain siksi, että pystyisi istumaan edes sisätiloissa. Pakko se on luovuttaa, ilmalämpöpumppu on ollut vuosia harkinnassa ja ehkäpä sen aika alkaisi vähitellen olla.
Ensin toki täytyy pyörähtää siellä lämmössä, vallankin nyt kun sain pakkailtua pääosan mukaan lähtevistä kapineista. Ruokakin tuli varattua lennolle, kuvassa näytti varsin hyvältä mutta niin. Mielenkiinnolla odotan mikä se todellisuudessa on. Kunhan on syöntikelpoista, niin eiköhän sen alas saa.
Nuorimmaisen tauti alkaa olla voitettu kanta, mutta puoliso jatkaa tiukasti pärskimistä ja köhimistä. Ainakin toistaiseksi olen onnistunut välttämään taudin omalta osaltani, mutta ihmettelen suuresti jos se ei oikeasti iske itseenkin. Inkiväärishottejenkin määrä on tullut jo tuplattua per päivä, eli yritystä ainakin riittää.
Josko sitä ottaisi ja kampaisi tässä kohtaa kutrinsa kuntoon, pari päivää pitäisi vielä jaksaa työmaalla ja sittenhän sitä lennetään!
Nojatuolin uumenista 