

Niinpä niin. Ei juurikaan naurattanut kun kävin autoa piuhaan laittelemassa aamutuimaan. -17 astetta mittarissa ei todellakaan jaksa ilahduttaa muutenkin herkästi palelevalle kansalaiselle. No, onneksi tuli ostettua ne toppahaalarit, ne ovat todellakin tienanneet hintansa takaisin jo moneen kertaan.
Työpäivän päätteeksi kurvailin marketin kautta kotiin, sinne kun oli tupsahtanut paketti postin pisteelle noudettavaksi. Ilokseni paketti sisälsi lämmittävää jalkavoidetta, jota tilasin muutama päivä takaperin. Kerron paremmin jalkavoiteen toiminnasta kunhan ehdin sitä kokeilemaan, nyt testi jäi väliin koska eihän sitä nyt voi kutoa jos kädet on rasvaiset.


Jalkavoide on siis Taponerotin tuote, jonka bongasin netistä päivänä eräänä kun etsin kiivaasti mahdollisesti apteekista saatavia lämmittäviä jalkavoiteita. Niitähän muuten löytyi parikin eri mallia, joten käväisin apteekissa aikeenani ostaa CCSn lämmittävää jalkavoidetta. Enpä nyt sitten tiedä saati osaa sanoa apteekin tätösen ajatusmaailmasta tai tiedoista, sillä hän ei ollut koskaan moisista tuotteista kuullutkaan. Ööö?
No, päädyin sitten tilaamaan jalkavoiteen ja paketin avattuani totesin, että jalkavoiteen tuoksu oli kerrassaan hyvä, samoin ”kaupanpäällisiksi” tulleen pienen maustesaippuankin. Testiä pukkaa siis, kunhan sinne asti joudan. Testin sijaan päädyin kutomaan yhden nuoren miehen villasukat valmiiksi, nythän sitä voisi taas keskittää tarmoaan sitten villatakkiin ja niin.
Yksi koulutehtävä pitäisi ehdottomasti koettaa saada tällä viikolla tehtyä. Onks pakko jos ei haluu?