Jotain mahdottoman hellyyttäväähän näissä, roboteissa, on. Olemme viimeisen parin vuoden aikana tottuneet siihen, että näitä huristelee milloin kävelytiellä, milloin omalla kadulla ja jostain kumman syystä näiden liikkeitä tulee aina seurailtua.

Liekö siinä sitten syy, miksi kiinnitin illan suussa huomioni kadun laidassa vilkkuvaan valoon ja jäin oikein seuraamaan tapahtumia. Niitähän ei ollut, ainoastaan punainen valo vilkkui kiivaahkolla tahdilla. Aikani siinä seurailin, kunnes hoksasin että jaa. Sepä taitaa kaveri olla jumissa siinä kadun laidassa.

Hilppaisin katsomaan lähempää ja eiköhän jumissa ollut kaveri ottanut asian samantien puheeksi. ”Voisitko auttaa minut takaisin tielle”, se totesi ja kyllähän moista toivetta oli kunnioitettava. Kaverin ”vatsa” taisi olla jo tyhjä kuljetuksesta, sillä markettia kohti tuo oli suuntaamassa, mutta yllättävän paljon painoa sillä oli silti.

Tien reunan pehmeään lumeenhan tuo oli jumittanut, renkaat vain pyörivät tyhjää kun yritti edetä, joten otin kaveria ”vatsan” alta kiinni ja nostin auton renkaiden hiomalle väylälle. ”Kiitos, ja mukavaa päivän jatkoa”, totesi kaveri ja ehkäpä tuokin henkäisi hetken, tai siltä se ainakin vaikutti, ennen kuin otti renkaat alleen ja jatkoi matkaa.

Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta kun päädyin roboja auttelemaan, mutta usein olen nähnyt ajellessani kuinka näitä kavereita autetaan milloin missäkin risteyksessä tai pientareen syrjällä. Ilmeisesti en ole ainoa, joka pitää näitä hellyyttävinä.

Ehkäpä se on myönnettävä, että ei kaikki tekoälyyn liittyvä ole kuitenkaan ihan kuraa. Ja toisaalta mietin silti, että onko nämäkin yksi lisä siihen, että ihmiset syrjäytyy maailmasta. Mene ja tiedä.