Niin paljon kuin koulutuksista nautinkin, niin silti. Ihan hieman oli olo kuin ameeballa, kun viimein kotiin ennätin. Omat rutiinit meni ihan tuosta vaan päin hanuria, ja ihan vain siksi, että bussimatkakin venyi ylettömän paljon paluumatkalla. Ei ole ihan loppuun asti mietittyä hommaa, väitän mä, kuskin vaihto kesken matkan venytti reissua vielä entisestään.

Eli alkuperäinen aikataulu venyi liki puolella tunnilla, joka taas tarkoitti sitä, että tämän sitkeä ”kolme kuppia kahvia”-rutiini meni aivan metsään. Ruoankin söin vasta puoli seiskalta ja se on kuulkaa oikeastaan sitten jo iltapala samalla kertaa.

Koulutus itsessään vaikutti kyllä todella hyvältä, enpä tosin nyt muistanut sitä, että tällaisissa himppasen isommissa koulutuksissa missä on työnohjaajat ja näytöt ja muut niin hupsis. Sitähän saa sitten läksyjäkin. Onneksi ensimmäisen tehtävän palauttamiseen on reilu kaksi viikkoa, enköhän sen siinä ajassa saa tehdyksi. Tälle viikolle on tullut ahnehdittua todellakin liikaa kaikkea, onneksi ensi viikko näyttää kovin tyhjältä, eli läksytkin saa odottaa sinne asti.

Nämä kaverit sentään tuottaa kovasti iloa. Alkuperäinen amaryllis tuntuu kasvattavan lähinnä vartta tällä hetkellä, toki nuppukin alkaa vähitellen pullistua, mutta marketin elämäänsä kyllästynyt malli on ihan mahdoton! Päivä päivältä tuntuu, että kukinto vain paisuu ja paisuu ja paisuu, saapa nähdä miten tässä vielä käy, sillä selvästikin varsi on aika kovilla kukinnon painon takia.

Näillä nyt mennään. Seuraavaksi pajaa työpäivän päälle, sieltä onneksi ehdin takuuvarmasti hyvissä ajoin kotiin vaikka se päivää parilla tunnilla venyttääkin. Huh!