Jaa, että tylsääkö? No ei! Olen ehkä maininnut aiemminkin, että se on kuulkaa kevät kun alkaa 1.1. joka aivaten ainoa vuosi! Ja niinhän se vain alkoi, sen kertoo varsin hyvin oma toiminta. Jos kohta ensin innostuin tiivistelypuuhiin niin mites kävikään seuraavana päivänä töiden jälkeen.

Eiköhän se riehaantunut kurvailemaan suoraan töistä Jyskiin ja ostamaan sieltä erinäisen määrän petivaatteita, lähinnä lakanaa ja pussilakanaa. Kotiin päästyään se teki täsmäiskun liinavaatekaappiin ja hupsista heijaa, hommahan levisi yläkerran kaappiinkin. Omalaatuista!

Tokihan siinä samassa oli napattava kuva elämäänsä kyllästyneestä amarylliksestäkin, sillä kovinpa tuokin tuntuu intoutuneen elämästään, kuvien välillä kun aikaa on kokolailla 24 tuntia. Edelleen odotan millainen kukinto esiin putkahtaa kunhan nyt ensin putkahtaa.

Joku muu ei ihan niin kevätfiiliksissä olekaan ollut, metsässähän tuo on toki riehkannut, mutta muuten meno on ollut kovin kuvan kaltaista. Tai no, ei nyt ihan kuvan kaltaista, nyt kävi koiralle selvästikin joku pikku vahinko, jonka emäntä totesi kuunneltuaan ensin hetken outoa ääntelyä, jota koiruus piti.

Mitä ilmeisimmin ääntelyyn syynä on kuvassa silmille tipahtanut viltti, sillä moista touhua koiruus ei ole kyllä koskaan ennen harrastanut. Ilmanko melkolailla heti kuvan nappaamisen jälkeen koiruus päätyi kääntymään sohvalla toisin päin, sillä hei. Eihän sitä nyt voi päätään viltin alla pitää.

Puikoilla on keikkunut nyt hurjaa kyytiä ipa-tumput, taitavat olla nyt sitten neloset kuukauden sisään. Silmukointeja on tiedossa runsain mitoin, samoin peukaloiden tekoa, mutta eiköhän niistä selvitä muutaman päivän sisällä jos vain jaksetaan. Silmukointia ne odottaa Tapparan sukatkin, joten ehkä pidän oikein silmukointitalkoot jossain vaiheessa.

Muuten. Tiivisteet toimii. Pirtissä on varsin siedettävää oleilla, ei käy viima ei ja kas, mittarikin on asettunut vallan sinne lähemmäs +19 astetta. Tiedän, pirun vähänhän sekin on, mutta voin kertoa että muutaman päivän kun ehtii kärvistellä +16 asteessa niin sehän tuntuu jo vallan mainiolta!

Jätä kommentti