Enpä nyt oikein osaa sanoa mitään järjellistä, aika on kulunut näiden parissa. Tuntuu hassulta lukea omasta elämästään äidin sanoittamana.

Tekee suorastaan huonoa tietää, mihin se kaikki johti. Ja silti. Eniten nämä kirjeet saavat hymyilemään. Äiti on ollut aikamoinen tuuliviiri ja oman onnensa seppä. En ole vieläkään päässyt niin pitkälle kirjeissä, että olisin löytänyt sen miksi kaikki muuttui.

Tuberkuloosi, joo, ihan varmasti vaikutti paljon. Mutta mikä ihan oikeasti meni niin vikaan ja väärin, että koko meidän elämämme, meidän koko perheemme tuhottiin. Kaipa se selviää, kun jatkaa lukemista. Välillä lukeminen on vain pakko keskeyttää, ihan oman mielenterveyden takia.

Voi äiti. Ikävä on kova edelleen, mutta onneksi saan lukea ajatuksiasi. Näkemyksiäsi. Sinua. Ja niin. Taidan olla kopio sinusta. Ja ei. En ole surullinen, en sittenkään, että ikävöin. Olen ylpeä. Onneksi olit juuri sinä.