Päässä risteilee kappaleita. Osa on Ollin, osa Paten. Tuntuu hieman siltä, että ympyrä sulkeutui. Ja silti ei. Paten kuolemaa on ihan mahdottoman vaikea ymmärtää. Kuten oli aikanaan Ollinkin. Vasta tämän viimeisen vuoden aikana olen pystynyt kuuntelemaan Ollia. Se vei vuosia uskoa ja ymmärtää ja ennenkaikkea hyväksyä.

Enpä tiedä, miten tästä nyt sitten selvitään ja päästään eteenpäin. Ikurin oma iso poika, rokkikukkojen jumala, maailman pienin ja isoin yhtä aikaa. Ihan tosta vaan poissa. Hirvittävän paljon lohduttaa se, että olimme katsomassa Ratinasta poikki-keikka. Jotenkin tämän ymmärtäminen on vieläkin ihan hakusessa.

Laitoin Paten kunniaksi tulet saunalle, löylyttelen kunnolla. Katselen Arsenalin pelin ja mietin, että miksi aina parhaat viedään ensin.