Vietimme päivän kulttuurin parissa eli lähdimme julkisilla tutustumaan Museokeskus Vapriikkiin, joka on todellakin aina kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka.
Alkuun ohjelmassa oli Postimuseo, jossa meillä oli opastettu kierros. Tuntui aika älyttömältä ajatella, että reilu sata vuotta sitten postikortti Euroopasta oli lähes varmuudella saajallaan (oletusarvoisesti kaupunkialueella asuvalla) jo seuraavana päivänä.
Miten ihmeessä olemme päätyneet tilanteeseen, jossa ihan pelkästään kotimaan sisäisen postin tulossa menee päivä- tai jopa viikkokausia? Tiedän, posti on muuttunut pitkälti digimuotoon, mutta silti. Aikamoista ollut meininki tuohon maailman aikaan.
Pyörähdimme myös luonnontieteellisessä museossa, oli varsin hauskaa kokeilla paljonko eri eläimet oikeasti painaa. Piikkisika oli hulvattoman hauskan näköinen ja valkohäntäpeurat kerrassaan ihastuttavia. Hirven oikean koonkin muisti jälleen kummasti, kun sen näki luonnollisessa koossa.
Ehkä eniten itseä kuitenkin sykähdytti kivimuseon näyttely. Aivan käsittämättömän upeita värisävyjä ja säihkettä löytyy maaperästämme, aina sitä ei oikein edes tahdo ymmärtää. Samalla jäin miettimään, että millä ihmeellisellä keinolla alakuvassa näkyvä valtava kivi, muistaakseni ametisti, on saatu noin upeana isona kappaleena irti maaperästä.
Pelimuseo tuli tutkittua siinä samalla, etenkin lapsia se tuntuu aina riemastuttavan. Itselle pelimuseon sykähdyttävintä antia taitaa olla lähinnä suoraan -70/-80 lukujen taitteelta oleva huone ja sen sisustus. Siellä oli ihan pakko istua hetki tuijottelemassa kirjahyllyn koristenukkeja, kokkikerhon kokkailukortteja ja tietysti kunnon vanhan ajan mustavalkotelkkaria.
Nojatuolin uumenista 