Huoks. Huoks, huoks ja vielä kerran huoks. Paitsi, että inhoan talvea niin inhoan myös kylmää autoa, niinpä tuppaan laittamaan auton lämppäripiuhaan heti kun lämpötila on lähellä nollaa. Niin tein tälläkin kertaa aamun pimeinä tunteina.

Takana oli superhyvin nukuttu yö, verkkainen aamu ja työmaalle lähtöä siinä touhuilin. Autohan on torpan nurkalla piuhassa ja koska ärsyynnyn myös kaiken maailman jatkojohtovirityksistä olen aikaa sitten päätynyt ratkaisuun, jossa piuha tulee suoraan seinästä.

Sen ongelma on toki se, että piuha jää tuolloin roikkumaan noin parinkymmenen sentin korkeudelle, mutta toisaalta se ei haittaa, sillä aamuisin auton ympärillä ei kulje kukaan muu kuin allekirjoittanut itse. Ja niinhän se oli tälläkin kertaa.

Olen myös opetellut tyylin, jossa hoen itselleni taajaan siitä hetkestä kun vedän eteisessä kengät jalkaan, että muista lämppärinjohto. Olenpa kerran onnistunut lähtemään töihinkin niin, että se helketin johto oli vielä kiinni paitsi pistorasiassa myös autossa. Se tosin tapahtui joskus reilut kymmenen vuotta sitten, mutta silti.

Niinpä tälläkin kertaa hoin itselleni mantraa ”muista johto, muista johto”, siinä samalla kun kiskoin niitä kenkiä ja asettelin käsilaukkua olalle. Ja sitten tapahtui jotain. Tiedättekö. Se ikävikajuttu. Että kun muisti on hitokseen hyvä, mutta hittolaisen lyhyt. Eikä sen seuraksi sovi mikään, mikä sotkisi kuvioita, pitää olla tarkka rytmi ja toimintamalli.

Niinpä niin. Ulkorappusille astuessani hoksasin, että kas. Mies on nostanut yöllä ennen nukkumaan tuloa roskiksen kuistin lattialle. Että josko olisin niin kiva ja mukava, että nappaisin sen matkaan ja kiikuttaisin roskikseen samalla kertaa kun kuitenkin ovesta kuljen.

Siinähän se virhe sitten tulikin. Niin vain katosi mantrat mielestä ja emäntä reippain askelin kohti roskista, joka sijaitsee tietysti siellä torpan toisella nurkalla, siis siellä mihin ei kannata mennä jos ei muista reitillä olevaa johtoa.

Jep jep. Siellä sitä oltiin sitten kylkirähmällään auton nokan edessä. Roskapussi pysyi kyllä hienosti kädessä, laukku olalla ja kas, toisessa kädessä keikkui vielä puhelinkin. Ja mitä tekee emäntä ensimmäisenä?

No tietysti kurkkaa, että eihän nyt vaan prkl kukaan naapureista nähnyt kun emäntä kellottelee kyljellään. Huoks. Huoks, huoks ja huoks. Ikävintähän tässä tapahtumasarjassa on se, että vasen käsi oli se joka sai siipeensä. Se samainen käsi kun on se, joka on kiukutellut jo kuukausitolkulla, epäilen rannetuppitulehdusta.

Epäilen toki muitakin asioita kyseisen käden kohdalla, hämäävää vain on se, että myös oikea ranne tuppaa usein olemaan kipeä, mutta sen kohdalla kipu tulee enemmänkin kausittaisena eikä selity oikein millään tekemisellä. Toki oikea rannekin otti hieman itseensä, mutta se taisi johtua lähinnä siitä tärähdyksestä.

Että niin. Josko sitten seuraavalla kerralla ei mitään seikkailuja roskikselle, ei ainakaan ennen kuin auto on käynnissä. Tuossa kohtaa kun viimeistään tulee se piuhakin irrotettua.