

On niin monenlaisia tapoja viettää vapaa-aikaa, sano. Tällä kertaa vapaa-aika alkoi himppasen myöhässä (yksi koulutus piti vielä katsella työmaalta kotiin ehdittyä), mutta tottahan sitä ehti sitten muutakin.
Kun yhdet villikset on valmiit, niin tottakai tehdään toiset. Nämähän ehdin jo aloittaa kertaalleen ja kappas. Purkamaankin. Alkuperäisellä silmukkamäärällä olisi tullut aivan liian isot! Ja tietysti, koska olen mikä olen, niin ensin tuhrasin aikaa piirtämällä kuvaa pöksyistä, mittailemalla neuletiheyksiä, sovittelemalla mittaa omallekin uumalle ja kas.
Eteneehän nekin viimein. Pakko todeta, että tämä kyseinen lanka on ihan älyttömän ihanan pehmeää, ei siitä mihinkään pääse. Ja kun puikot on hyvät ja lanka juoksevaa, niin johan syntyy valmista.
Maailmanmatkaajasta, siitä poijaasta siis, ei ole kuulunut pihaustakaan tiistain jälkeen, tuolloin he olivat ennättäneet tyttöystävän kanssa Pattayalle pienen lomasen viettoon. Tänään lienee syytä soitella hänelle jossain kohtaa, tyttiksellä kun on työpäivä ja sitä kautta joutuivat palailemaan takaisin sinne tyttiksen asuinkaupunkiin.
Eli soittelua, kutomista ja niin. Ehkäpä sitä voisi koota nuo valokuvahyllyt, sitä pääseekö ne seinälle viikonlopun aikana en osaa tosin sanoa.