Eturivissä, tottakai!

Tässähän on ollut yönä jos toisenakin pakkasta. Itseäni pisti hieman naurattamaan, kun aamuna eräänä huomasin autoni tuulilasissa kovin tutun merkin. Heartagramikos se siinä? Myönnetään, esittelin kuvaa nuoremmalle tyttärelle ja hän ei siinä moista merkkiä nähnyt, hän näki siinä no… p…ksen. Siis sen miesten kapineen. Hmmm…

Lähenevää talveahan voi lähteä toki pakoonkin. Ja juuri näin yksi poikasistani päätyi tekemään. Asiaan vaikuttaa osaltaan varmasti vähän ennen viime joulua poikain lomareissun yhteydessä löydetty tyttöystävä, hänhän löytyi sieltä lämmöstä eli Thaimaasta. Yllättäen parin viikon reissu poiki mukanaan sen, että poika lähti takaisin tyttiksen luon tammikuun loppupuolella.

Otti tietystikin vain menolipun, mikäs kiire sitä nuorella miehellä, ne varsinaiset läsnäoloa vaativat työt kun alkaisi vasta toukokuun alussa. Poika viipyi reissussa tuolloin likipitäen pari kuukautta, palasi maalis-huhtikuun taitteen paikkeilla Suomeen, painoi hommia toukokuusta syyskuun loppuun, kuten oli aiemmin sopinut ja keräsi rahaa uuteen reissuun.

Ja kas. Pari viikkoa sitten hänellä oli lähtöpäivä tiedossa, lennot hankittuna ja niinhän siinä kävi, että kun tämä palasi töihin lähti poika puolestaan kohti lentokenttää. Huoks. Onneksi tätä nykyä on videopuhelut ja lentojen reaaliaikaiset seurannat ja muut, joten äitihän kyttäili lentoa pitkin päivää ja kurkkasi tilanteen vielä nukkumaan mennessäänkin. Tuolloin matka oli hieman yli puolessa välissä.

Aamulla äidin puhelimessa olikin toivottu viesti, joka oli saapunut likipitäen samantien kun pojan lento oli laskeutunut -”Bangkokissa ollaan”. Niin, mitäpä sitä turhia lätisemään. Työpäivän jälkeen poika ennätti jo videopuhelunkin ottaa, joten äidillä on suht levollinen mieli. Tosin kotiutumispäivästä saati edes kuukaudesta ei nyt vielä tietenkään ole mitään tietoa.

Edes äidin kyseilyihin, että kaipa jouluksi kotiudut on vastattu vain olankohautuksin ja katsoo nyt-toteamuksin. Toisaalta, hyvä se nyt on liikkua kun se on vielä helppoa, homma hankaloituu kummasti jos päätyy perheen perustamaan ja lapsia tekemään.

Mutta niin. Se otsikko, ”eturivissä, tottakai”. Sepä liittyy tänään saamaani ahaa-elämykseen. Kävin lomalla näyttämässä tyttärelle sen äidin hautapaikan ja aika etuosassa hautausmaatahan äiti on. Aika-ajoin joku kysyy äidistäni, että millainen tyyppi se oli. Vastaus on aika vakio.

Äidillä oli älyttömän paljon tuttuja ja kavereita. Äiti oli kovin puhelias ja ehtivä, iloinen, rempseä ja eläväinen, vähän sellainen aina huomion keskipisteenä olija-tyyppi. Ikäänkuin aina eturivissä kun vain paikan sai ja kieltämättä, äiti sai usein paikan eturiviin.

Ja tänään sitten havahduinkin ihan yhtäkkiä töistä kotiin ajellessa mietteeseen että hei. Äitihän on siellä hautuumaallakin kokolailla eturivissä. Eli melkolailla kirkon ovien edessä. Että näin. Kaikkea sitä ajellessa tuleekin mietittyä.

Jätä kommentti