Aina ei onnistu

Päätimme bestiksen kanssa osallistua Lankamaailman viikonloppuKALiin, sillä tottahan sitä välillä on kiva tehdä vähän jotain muutakin kuin iänikuisia perusjuttuja. Lankana sukissa on Hjertegranin Armonia, joka toki ei ole paksuudeltaan sitä tämän ykkössuosikkia, mutta koostumus ja kudottavuus langassa on täydellinen!

Odotimme kieli pitkällä ensimmäistä ohjeen osaa ja kumpainenkin laittoi puikot sauhuamaan sen saatuaan. Alku vaikuttikin lupaavalta, aivan erityisesti ihastutti sukkien joustin. Karkkiraita pisti jo hieman miettimään, mutta mikäs. Ihan suht ok, totesimme yhteen ääneen.

Kakkososa ohjeesta laittoikin sitten jo miettimään, että mitäs… Jatkoimme toki sitkeästi ja odotimme sormet syyhyten kantapään jälkeistä osaa. Sepä se sitten napsauttkin kummaltakin kamelilta selät poikki. Jotenkin ei vaan iskenyt enää yhtään.

Mitenkään väheksymättä suunnittelijaa ja hänen näkemystään, mutta niin. Ei, vaikka kuinka yritti ajatella, että josko sitten kuitenkin ja mikäs, viikonloppuunhan saa usein ympättyä kaikkea mitä sukkakin kuvastaa. Mutta ei. Ei sittenkään. Päädyimmekin kumpainenkin purkamaan luomuksemme ja miettimään jotain muuta langoista.

Bestis ei ole vielä kertonut omia suunnitelmiaan lankojen osalta, itse saatan hyvinkin kallistua villahousujen suuntaan. Tämä toki sillä edellytyksellä, että löydän ohjeen jonka haluan toteuttaa. Nähtäväksi jää siis.

Jätä kommentti