Oikeastaan syksyssä on vain kolme asiaa, joista pidän. Yksi on se, että viikottainen nurmikon leikkaaminen on ohi. Toinen on öinen pimeys, valoherkälle ihmiselle ihan parasta kun yöllä on oikeasti pimeää. Se kolmas seikka on sitten kynttilöiden polttaminen ja erityisesti nämä Kivi-tuikut, joihin olen ihan täysin hurahtanut vuosien saatossa.

Toisin kuin moni työkavereistani en arvosta happirikkaita ilmoja, en hämärtyviä iltoja, en viileneviä päiviä enkä todellakaan puiden lehtien ihastuttavaa kirjavuutta. Toisaalta, enpä minä talveakaan odota, en saa mitään kiksejä lumesta tai pakkasesta.

Ja ei, minua ei häiritse tippaakaan se, että ilman lunta on jatkuvasti pimeää, jos joku kaipaa valkeaa näkymää ikkunaansa niin hommatkoon valkoiset verhot. Eipä minua haittaa myöskään se, että on kurakelit tai räpiskäsäät, ennemmin nekin kuin se valkoinen p—a, jota taivaalta tulee aina metri kerralla ja paukkupakkaset, jotka ei lopu millään.

Mutta joo. Kynttilät on in ja pop. Sekä sisällä, että ulkona. Sanonpahan vaan.