Lomalla

Viime viikolla olimme muutaman muun kanssa katsomassa ikimuistoista Iron Maidenia stadikalla. Aivan mahtavan upea keikka, järjestelyt oli viimeisen päälle ja tapahtumassa vallitsi kauttaaltaan mainio tunnelma kävijöillä.

Tuskinpa moista mahdollisuutta enää tulee vastaan, epäilen ainakin. Joku tutuistani oli käynyt IM keikalla muutama vuosi takaperin ja tuolloin hänelle oli jäänyt kokemus, että Brucen ääni ei enää toimi samoin kuin ennen. Hänen mukaansa ääni petti aika-ajoin laulaessa, mutta voin vakuuttaa. Ei pettänyt kertaakaan tällä keikalla, soi kuin nuorena poikana konsanaan.

Kiitos IRON MAIDEN ja kiitos upeista järjestelyistä! Keikan jälkeen pidimme pienen lomasen perusjutuista ja sujahtihan se juhannuskin siinä mukavasti. Juhannus meni pääosin pihahommissa, petankia pelaillen ja saunoen. Ehdittiin sitä grillailemaankin.

Tällä viikolla onkin sitten satanut kuin aisaa, joten käsitöitä on valmistunut ja keittiössä on tullut puuhailtua. Bloggailen näistä sopivassa välissä.

Jätä kommentti